Siinä se on, analyysi mikä sai minut pysähtymään ja miettimään minua. Teki oikeastaan aika kipeää, kun joku sanoo tuon ääneen, joku vieras, joku joka on kiinnostunut. Mutta tottahan se on, osoita kiinnostus ja sinusta tuli juuri minun pahin vihollinen. Älä ole kiinnostunut ja rakastan sinua eniten maailmassa.
Ja tottakai minä suutuin, väitin vastaan ja kerroin etten siedä toista, vaikka ei se niin ole. Totuus kirpaisee aina.
Tämä Marraskuu oli ehkä tämän vuoden ihanin ja kamalin kuukausi ikinä. Kuukausi jolloin mietin mitä oikeasti haluan ja missä olen.
Paikka pysyy ja tietyt asiat on selviä. Nyt vain pitäisi toteuttaa se mitä haluaa, se vain on vaikeaa. On hyvin vaikea antaa edelleenkään itsestään mitään ja vielä vaikeampaa on ottaa vastaan.
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
keskiviikko 6. marraskuuta 2013
raasta minussa
Jos sinä muutat vielä tänne, se olisi ihanaa. Minulle sanotaan ja minä tiedän, ihanaa se olisi. Mutta en muuta, en vielä pysty, ei minun sieluni voi pysähtyä tähän. Ei vaikka paikka on rakkaus ja elämä, omalla tavallaan.
Toinen sanoo, jos me olemme toistemme ihmiset. Voin hyvin kuvitella, että me olisimme yhdessä vielä vuonna 2057. Ja tiedättekö, niin voisin minäkin, kuvitella, että olisimme. Mutta, en vain tietä. Tässäkin on jokin mutta.
Mitä pitäisi oikein tehdä, kun joku ihminen tuntuu niin väärältä ja niin oikealta, että pelottaa ottaa mitään askelia kohti.
Sitten minulle sanottiin, että sinä olisit kaikki mitä haluaisin, saisin sinulta kaiken. Ja minä en halunnut antaa mitään.
Minussa elää rakkauslaulu hänelle, jonka sielua en tunne, mutta jonka tiedän olevan liian lähellä. Se jonka voisin kuvitella.
Toinen sanoo, jos me olemme toistemme ihmiset. Voin hyvin kuvitella, että me olisimme yhdessä vielä vuonna 2057. Ja tiedättekö, niin voisin minäkin, kuvitella, että olisimme. Mutta, en vain tietä. Tässäkin on jokin mutta.
Mitä pitäisi oikein tehdä, kun joku ihminen tuntuu niin väärältä ja niin oikealta, että pelottaa ottaa mitään askelia kohti.
Sitten minulle sanottiin, että sinä olisit kaikki mitä haluaisin, saisin sinulta kaiken. Ja minä en halunnut antaa mitään.
Minussa elää rakkauslaulu hänelle, jonka sielua en tunne, mutta jonka tiedän olevan liian lähellä. Se jonka voisin kuvitella.
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Leikitään
Vaikeita.
Ollaan helppoja.
Mutta ei anneta periksi.
Kaikki näkee sen, mitä ei haluta ja halutaan.
Yöt soitellaan, kännistä ikävää.
Päivät esitetään kylmää ja kankeaa.
Ehdotellaan, vitseillään ja ollaan hankalia.
On ikävä ja on hyvä.
Luuletko etten sunnuntaisin makaisin vieressäsi.
Luulen ettet olisi iltaakaan ilman minua.
Mutta kun periksi ei anneta. Kumpikaan ei aloita eikä myönnä.
Kumpikin etsii laastaria ja leikkii.
Kumpikin tietää mitä toinen haluaa.
Mutta silmä silmästä, eikä kumpikaan voi voittaa, ei ennen kuin periksi antaa, edes toinen.
Ollaan helppoja.
Mutta ei anneta periksi.
Kaikki näkee sen, mitä ei haluta ja halutaan.
Yöt soitellaan, kännistä ikävää.
Päivät esitetään kylmää ja kankeaa.
Ehdotellaan, vitseillään ja ollaan hankalia.
On ikävä ja on hyvä.
Luuletko etten sunnuntaisin makaisin vieressäsi.
Luulen ettet olisi iltaakaan ilman minua.
Mutta kun periksi ei anneta. Kumpikaan ei aloita eikä myönnä.
Kumpikin etsii laastaria ja leikkii.
Kumpikin tietää mitä toinen haluaa.
Mutta silmä silmästä, eikä kumpikaan voi voittaa, ei ennen kuin periksi antaa, edes toinen.
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
Siitähän se hyvin pitkältä johtuu.. mun elämä täällä, sun siellä.
Siinä se on.
Viikot erottaa ja antaa aikaa. Aikaa tajuta asioita.
Kyllähän tässä on itketty ja mietitty. Mutta tosiasiat eivät muutu, ei vaikka toisesta tykkää hurjasti.
Siinä kuin makasimme sängyssä, vierekkäin ja puhuimme. Kumpikin tiesi, kuitenkin missä mennään.
Jos elämä olisi toisin, mekin ehkä olisimme.
Minä ymmärrän sen, että hän halusi suhteen, sellaisen, erilaisen kuin minä. Ja hän ymmärsi, että minun siipiäni hän ei voi, eikä halua katkaista.
Hän puhui siitä toisesta, sellaisesta sopivasta ja minua ei enää itkettänytkään, etten se ollutkaan minä. Ja minä puhuin siitä, kuinka minussa on ne kaksi elämää, jotka ovat rakentaneet minusta sellaisen, joka tarvii siipiään.
Vaikeaa on kun tietää sopivansa siihen kainaloon hyvin. Ja hän tietää nukkuvansa parhaiten vieressäni. Ja kun opin rakastamaan sitä mieltä ja näkemään sen kauneuden. Ja hän näki minut, minuna.
Mutta, ehkä aika ja paikka on kuitenkin parempi toisille, kuin meille tässä ja nyt. Ja onni onkin nurkan takana jossain muualla.
Viikot erottaa ja antaa aikaa. Aikaa tajuta asioita.
Kyllähän tässä on itketty ja mietitty. Mutta tosiasiat eivät muutu, ei vaikka toisesta tykkää hurjasti.
Siinä kuin makasimme sängyssä, vierekkäin ja puhuimme. Kumpikin tiesi, kuitenkin missä mennään.
Jos elämä olisi toisin, mekin ehkä olisimme.
Minä ymmärrän sen, että hän halusi suhteen, sellaisen, erilaisen kuin minä. Ja hän ymmärsi, että minun siipiäni hän ei voi, eikä halua katkaista.
Hän puhui siitä toisesta, sellaisesta sopivasta ja minua ei enää itkettänytkään, etten se ollutkaan minä. Ja minä puhuin siitä, kuinka minussa on ne kaksi elämää, jotka ovat rakentaneet minusta sellaisen, joka tarvii siipiään.
Vaikeaa on kun tietää sopivansa siihen kainaloon hyvin. Ja hän tietää nukkuvansa parhaiten vieressäni. Ja kun opin rakastamaan sitä mieltä ja näkemään sen kauneuden. Ja hän näki minut, minuna.
Mutta, ehkä aika ja paikka on kuitenkin parempi toisille, kuin meille tässä ja nyt. Ja onni onkin nurkan takana jossain muualla.
tiistai 20. elokuuta 2013
On oikeasti menossa loppukesän paras aika, loma, ystävät ja kaikkea kivaa, päivisin. Mutta edelleenkin yöt valvon ja mietin vain tätä vinksallaan olevaa elämää, vaihteeksi. Riudun ja roukuan minkä kerkeän, tyhjille seinille.
Ehkä jos vaan tunnustaa, että on ihastunut. Ihan hemmetin ihastunut. Ja sitten se vain menisi ohi.
Tiedättekö, kun on ihastunut turhaan. Kipeästi ja sillälailla kun vannoin etten ihastu. Ihastuimpas kuitenkin. Ja ihmiseen joka ei ole sitä tyyppiä, sitä jonka se edes piti olla. Sopiko se niihin luotuihin raameihin, ei todellakaan. Meni ohi niin että hurahti, oli vääränlainen jo heti alussa ja tuntui väärältä. Muistan kyllä keväällä kun ajattelin, että mikä idiootti tämäkin taas on.
En edes tiedä missä kohtaa aloin ajattelemaan toisin. Ehkä siinä, kun seisoin hänen edessä ja kuuntelin paasausta kuinka väärä ja epäsopiva minä olen mihinkään. Aloin ajattelemaan, että kuinka oikea hän onkaan. Ehkä siinä kohtaan kun teot oli muuta kuin sanat. Ehkä jokaisen kohtaamisen lopussa, kuin päätin, että tämä on viimeinen kerta. Ja ehkä se nyt onkin.
Missä se kuuluisa selkäranka on silloin kuin sitä kipeimmin tarvitsee. Missä se hemmetin ylpeys on silloin kuin toinen soittaa ja kysyy, että nähdäänkö. Ei nähtäis.
Ehkä jos vaan tunnustaa, että on ihastunut. Ihan hemmetin ihastunut. Ja sitten se vain menisi ohi.
Tiedättekö, kun on ihastunut turhaan. Kipeästi ja sillälailla kun vannoin etten ihastu. Ihastuimpas kuitenkin. Ja ihmiseen joka ei ole sitä tyyppiä, sitä jonka se edes piti olla. Sopiko se niihin luotuihin raameihin, ei todellakaan. Meni ohi niin että hurahti, oli vääränlainen jo heti alussa ja tuntui väärältä. Muistan kyllä keväällä kun ajattelin, että mikä idiootti tämäkin taas on.
En edes tiedä missä kohtaa aloin ajattelemaan toisin. Ehkä siinä, kun seisoin hänen edessä ja kuuntelin paasausta kuinka väärä ja epäsopiva minä olen mihinkään. Aloin ajattelemaan, että kuinka oikea hän onkaan. Ehkä siinä kohtaan kun teot oli muuta kuin sanat. Ehkä jokaisen kohtaamisen lopussa, kuin päätin, että tämä on viimeinen kerta. Ja ehkä se nyt onkin.
Missä se kuuluisa selkäranka on silloin kuin sitä kipeimmin tarvitsee. Missä se hemmetin ylpeys on silloin kuin toinen soittaa ja kysyy, että nähdäänkö. Ei nähtäis.
sunnuntai 18. elokuuta 2013
Kuka päästäisi linnun häkistä, jos se ei osaa lähteä, vaikka ovi on avoinna.
Kuka saisi sen uskomaan, että vapaus on parempi, kuin tuhat rikkinäistä vuotta häkissä.
Kuka saisi sen luopumaan tutusta ja nähdystä ja tarttumaan unelmaan.
Kuka saisi sen luottamaan itseensä ja tulevaisuuteen, siihen unelmaankin.
Kuka antaisi sen rakastaa itseään, niin kuin se rakastaisi toisia.
Kuka saisi sen uskomaan, että vapaus on parempi, kuin tuhat rikkinäistä vuotta häkissä.
Kuka saisi sen luopumaan tutusta ja nähdystä ja tarttumaan unelmaan.
Kuka saisi sen luottamaan itseensä ja tulevaisuuteen, siihen unelmaankin.
Kuka antaisi sen rakastaa itseään, niin kuin se rakastaisi toisia.
lauantai 10. elokuuta 2013
Minä päästin irti, annoin olla.
Annoin toisen lentää pois, vaikka kipeää se tekeekin.
Joskus mietin, miksi nostan aina kädet ylös ja lakkaan.
Miksi en syyttelisi ja anelisi. Miksi en vaatisi.
Ja raivoaisi.
Ja raivoaisi.
Tärkeintä on näyttää tyyneltä ja toivottaa onnea.
Näyttää kun ei sattuisi.
Ja kenen onnea.
Itse kun murenee ja räytyy.
Ja jäätyy.
Sitten sitä ajattelee, kyllä tämä tästä.
Että joku jossakin.
Ja siltikin vereslihalla itkee yksin.
Mutta toivoo kuitenkin.
Sitten sitä ajattelee, kyllä tämä tästä.
Että joku jossakin.
Ja siltikin vereslihalla itkee yksin.
Mutta toivoo kuitenkin.
tiistai 6. elokuuta 2013
Jos särkyminen olisi sallittua,
hajoaisin tuhansiksi pirstaleiksi
ja leijuisin tuulien mukana pois.
Jos voisin unohtaa,
unohtaisin hänet juuri nyt.
Unohtaisin kaiken sen ruman,
mutta ennen kaikkea sen kauniin,
sen joka kipuilee minussa.
Jos joku rakastaisi minua,
minä rakastaisin takaisin.
Lupaisin pitää kädestä kiinni,
olla vahvana ja heikkona vieressä
vaikka elämä pelottaisi.
hajoaisin tuhansiksi pirstaleiksi
ja leijuisin tuulien mukana pois.
Jos voisin unohtaa,
unohtaisin hänet juuri nyt.
Unohtaisin kaiken sen ruman,
mutta ennen kaikkea sen kauniin,
sen joka kipuilee minussa.
Jos joku rakastaisi minua,
minä rakastaisin takaisin.
Lupaisin pitää kädestä kiinni,
olla vahvana ja heikkona vieressä
vaikka elämä pelottaisi.
maanantai 5. elokuuta 2013
sinä olet niin kiltti
..ja hemmetti vieköö niin olenkin. Tänään se otti päähän kovasti, mutta silti, silti vain toivon hyvää ihan jokaiselle, kuitenkin.
Paras ja ihanin pieni kaveripoika lähtee pois täältä ja minun on jo nyt, vaikka tänäänkin oltiin yhdessä, ikävä. Haluaisin sen hemmetti soikoon jäävän tänne, minua varten. Ja silti toivon, että kaikki menee hänellä hyvin ja unelmat toteutuvat, hän pääse sinne minne haluaa. Tänään pojalla oli epävarma olo muutoksesta, minä jaksoin hymyillä ja vakuuttaa, että kaikki menee oikeasti hyvin, koska minä uskon siihen.
Jotenkin tuntuu, että kaikki hyvä lipsuu minusta vain pois päin, vaikka eihän tässä nyt kukaan mihinkään loputtomaan katoa, mutta huonot hetket vain maksimoivat kaiken.
Ja jotenkin pisteenä i.n päälle, kesäkissa ilmoitteli, että sillä on treffit. Ja se on hyvä. Tyyppi on mahtava ihminen kaikin tavoin ja toivon hänelle hyvää. Mutta silti minun hyvyyttä koeteltiin tässäkin. Hetken halusin vain juosta tuonne kallion päälle ja huuta kaikki raivo ulos. Raivo siitä, että kukaan hyvä ei pysy minussa ikinä.
Vaikka pysyyhän ne, erilailla vain kuinka itse ehkä haluaisin.
sunnuntai 4. elokuuta 2013
Miksi ne eivät ole koskaan sinua varten, ne joiden kohdalla sinä henkäiset syvään ja olet myyty. Joissa joku sykkii sinuun. Ensin se oli se pitkä ja laiha. Sen sormet olivat niin taitavat. Hymykin kaunis. Ja se soitti. Se soitti jäästä ja tulesta ja jääkarhukuninkaista.
Sitten se toinen, se luki valkoinen paita päällä runoja. Sen kädet tärisivät jännityksestä ja se oli mahtava. Sen iho oli täynnä kuvia ja se joi ja joi. Ja minä olin myyty.
Ja minä rakastin taas hetken, miettimättä sitä eilistä ja ajattelematta huomista. Istuin kaduilla, kuuntelin musiikkia ja katselin ihmisiä. Juttelin hyvän tytön kanssa elämästä ja miehistä ja nautin hetkestä.
Sitten se toinen, se luki valkoinen paita päällä runoja. Sen kädet tärisivät jännityksestä ja se oli mahtava. Sen iho oli täynnä kuvia ja se joi ja joi. Ja minä olin myyty.
Ja minä rakastin taas hetken, miettimättä sitä eilistä ja ajattelematta huomista. Istuin kaduilla, kuuntelin musiikkia ja katselin ihmisiä. Juttelin hyvän tytön kanssa elämästä ja miehistä ja nautin hetkestä.
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Reissussa rähjääntyy. Reissussa on onnellinen.
Rantasaunan portailla istuessa, juoden valkoviiniä pullosta ja katsellen tyyntä järveä. Sitä onnea oli hetkessä. Ikäväkin tuli, mutta ikävähän vain tarkoittaa, että edes tuntee jotain.
Hyvän ystävän seurassa, teetä tarjolla. Voi puhua toiselle kaiken, keskellä metsää. Naamioimme sen marjojen poiminnaksi, oikeasti istuimme mättäällä, puhuimme ja söimme suklaata. Rakkaus on vaikea asia ja katoavaista.
On hyvä käydä ihmisten luona, joille kelpaa. Kotiin tulin, odotti minua taas viesti. Et kelpaa. Miksi edes yritän kelvata, kun kerran en.
Rantasaunan portailla istuessa, juoden valkoviiniä pullosta ja katsellen tyyntä järveä. Sitä onnea oli hetkessä. Ikäväkin tuli, mutta ikävähän vain tarkoittaa, että edes tuntee jotain.
Hyvän ystävän seurassa, teetä tarjolla. Voi puhua toiselle kaiken, keskellä metsää. Naamioimme sen marjojen poiminnaksi, oikeasti istuimme mättäällä, puhuimme ja söimme suklaata. Rakkaus on vaikea asia ja katoavaista.
On hyvä käydä ihmisten luona, joille kelpaa. Kotiin tulin, odotti minua taas viesti. Et kelpaa. Miksi edes yritän kelvata, kun kerran en.
lauantai 20. heinäkuuta 2013
Että minun on ikävä, kummallinen ikävä. En tiedä mitä sekin tarkoittaa, mutta tahtoisin sen nukkuvan vieressäni nyt. Nyt kun se on mahdotonta.
Haluaisin herätä yöllä siihen ahdistukseen, että joku hengittää minun kanssani samaan tahtiin ja joku nukkuu minussa kiinni. Ja ahdistua siitä, että mitä jos kukaan ei enää koskaan tunnu yhtä hyvältä siinä vieressä.
Ja haluaisin herätä aamulla siihen, että joku etsii minua viereltään, että joku vetää minut kainaloonsa ja sanoo, että minun vieressä on hyvä nukkua ja painaa suukon otsalleni.
Enkä minä tiedä, onko tämä nyt sitten painajaista vai hyvää unta. Mutta joskus se on unelmaa.
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Ajattelin, ettei tämä voi vain mennä näin, että viikonloput hillun onnessani ja viikot raivoa ja ryömin epätoivon ojissa, koska kaikki on sekaisin. Minä joka en sano mitään, päätin sanoa. Päätin sanoa paljon ja kysyäkki. En tietenkään kaikkea, mutta paljon semmoista, mitä en vain ymmärrä.
Ja kaikki on jotenkin selkeää nyt, tiedän missä mennään. Ja se pirun hankala, omituinen ja kaikkea mahdollista kesämies tietää missä mennään.
Paitsi, että tottakai, silloin kun ahdistus on suurin, minä teen sen minkä ikinä osaan parhaiten. Karkaan hetkeksi pois. Taas lähden reissuun, yksin, nuolemaan haavojani. Otan kuitenkin sen aikalisän vaikka selkeämpää onkin.
sunnuntai 7. heinäkuuta 2013
lauantai 29. kesäkuuta 2013
Suloista ja katkeraa
Parit jotka istuvat kahvilassa vierekkäin. Varsinkin vanhemmat parit, sellaiset elämän jo rakastaneet, mutta vielä on jäljellä niin paljon.
Herätä siihen, että toinen pitää sinun kädestäsi kiinni.
Toisen huoli, osasiko laittaa aamuteehesi tarpeeksi maitoa.
Oltuasi toiselle ilkeä, toinen kuitenkin kysyy, oliko sinulla kivaa eilen.
Kauniit ja nuoret parit, jotka suutelevat ja halaavat hyvästeiksi pysäkeillä ja asemilla.
Se että toinen haluaa saattaa toisen töihin.
Kukkakaupan tyttö, jolla on aina kukkia, mutta kukaan ei koskaan tuo niitä hänelle.
Se että ystävät auttavat tietämättäänkin sinua. juuri kun sinulla on synkkä hetki, he haluavat raahata sinut mukanaan juhlimaan elämää.
lauantai 22. kesäkuuta 2013
Hetken onnellisuutta, heräät aamulla kahvin tuoksuun, kurkkuleipä valmiiksi tehtynä kahvinkupin vieressä. Makaat sohvalla, kuuntelet musiikkia ja katselet hieman sateista mökkimaisemaa, on niin rauhallista.
Paitsi minun sisälläni. Tiedän saaneeni siipeeni taas, sillä tavalla se sattuu. Lupasin olla ihastumatta, rakastamatta, haluamatta mitään, mutta silti syöksyin tunteeseen, vaikka kielsin kaiken ääneen ja uskoin siihen, hetken. Kukapa ei uskoisi hyvään, kun sinuun on kietoutunut aamuisin joku josta pidät, kukapa ei tahtoisi sitä lisää, koska se hetki tuntui hyvältä ja oikealta. Ja siltiki vaikka tiesin etten kelpaa, ajattelin tyhmyyttäni, ehkä kuitenkin. Mutta eihän koskaan ole olemassa mitään ehkä kuitenkin, on vain joko kyllä tai ei, ei muuta.
Täällä minä korjaan itseäni, ystäväni mökin sohvalla, rauhallisuuden tyys'sijassa. Minusta välitetään, vaikka en jaksa puhua kuin tyhjänpäiväisyyksiä ja olla. En vielä pysty kertomaan ja myöntämään kuinka sotkin itseni vaikka toisin väitin.
tiistai 18. kesäkuuta 2013
Jos lopettaisi olemasta onneton toisen suhteen ja nauttisi kaikesta muusta. Minä kun en voi toisen tunteille ja epävarmuudelle yhtään mitään. Jos ihminen etsii jotain minkä raameihin minä en mahdu, sitten se on niin. Vaikka se tekee minuun kipeää, mutta sellaistahan se on, kun jostakusta pitää vain liikaa. Mutta kun tuntee jotain, vaikkakin kipua, tietää että sitä elää kuitenkin.
Voisin kertoa sen sijaan, miksi tänään olin onnellinen. Koska on kesä, se on parasta aikaa, aurinko saa kaikesta kaunista. Tänään kylläkin pidin siitä kun vettä satoi, kaikki kastui, olin kuin uitettu koira. Ja eniten pidin siitä, kuin sain ison kauniin kupin, jonka nimi on piilopaikka. Se kuvasi minua ja tarpeitani juuri nyt. Istuin ikkunan ääressä, palelin ja join teetä, olin piilopaikassani.
Voisin kertoa sen sijaan, miksi tänään olin onnellinen. Koska on kesä, se on parasta aikaa, aurinko saa kaikesta kaunista. Tänään kylläkin pidin siitä kun vettä satoi, kaikki kastui, olin kuin uitettu koira. Ja eniten pidin siitä, kuin sain ison kauniin kupin, jonka nimi on piilopaikka. Se kuvasi minua ja tarpeitani juuri nyt. Istuin ikkunan ääressä, palelin ja join teetä, olin piilopaikassani.
sunnuntai 16. kesäkuuta 2013
Miksi sitä ei vain voi sanoa sitä mitä ajattelee. Miksi sitä pitää uskoa mitä toinen sanoo ääneen, eikä sitä mitä hän antaa ymmärtää teoillaan. Miksi sitä pitää esittää vahvaa ja kovaa, vaikka tekisi mieli juosta toisen luo, pitää vain kiinni ja halata.
Miksi se ikävä tulee, vaikka vakuutit toiselle ettei sinun tule ikävä. Ja miksi sitä sittenkin haluaa kaiken, vaikka ei tiennyt haluavansa mitään.
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Aamujen kauneutta on istua portailla toisen vieressä ja olla vain. Kuunnella kuin toinen puhelee ja polttaa tupakkia. Nojata päätä häneen, hieroa poskea pehmeään aamutakkiin, nuuhkia toisen tuoksua. Yrittää heräillä ja ymmärtää kuinka kaunista kaikki onkaan.
Kaikki on sovittu, puhuttu ja päätetty aikaisemmin ja sitten hän kysyy, että tuleeko tästä mitään. Ja minä en osaa vastata mitään. Olen vain hiljaa ja katselen niitä peltoja siinä takapihalla ja mietin, että miksi en taas ymmärrä mitään.
perjantai 31. toukokuuta 2013
lauantai 25. toukokuuta 2013
Ja minä halusin sitä niin paljon. Niin paljon, että otin askeleen, toisenkin kohti. Avasin oviakin ja olin valmis. Minä halusin sitä oikeasti niin paljon kuin pienet peikkolapset voivat jotain haluta. Se oksetti ja pelotti, mutta minä olin valmis siihen, niin valmis kuin vain olla voin. Ja sitten, kukaan ei muu ei enää ollutkaan valmiina mihinkään.
Ja niin, kerran taas totean, enkä varmasti edes viimeistä kertaa, että antaa olla. Minä en halua enää mitään.
Ja niin, kerran taas totean, enkä varmasti edes viimeistä kertaa, että antaa olla. Minä en halua enää mitään.
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
Ensin on ettei ole mitään, sitten on kaikki. Sitten iskee se kun kaikki pelottaa ja on liian nopeaa. Nyt on katkos yhteydenpidossa ja minä istun lentokentällä. Tämä reissu kyllä oli tiedossa, mutta se tuli hyvää aikaan. Juuri silloin kun se paniikki iski.
Voi kun sitä ihminen osaisi hypätä tunteeseen ja siihen hetkeen. Mutta kun ihastuu, iskee heti perään se paniikki itsensä luopumisesta. Miksi se vapaus on niin kallista ja silti se yksinäisyys vaivaa. Ja miksi kun tulee yksi vastaan, sen jälkeen on monta hyvää jonossa. Ja miksi se haluaminen on niin vaikeaa.
Voi kun sitä ihminen osaisi hypätä tunteeseen ja siihen hetkeen. Mutta kun ihastuu, iskee heti perään se paniikki itsensä luopumisesta. Miksi se vapaus on niin kallista ja silti se yksinäisyys vaivaa. Ja miksi kun tulee yksi vastaan, sen jälkeen on monta hyvää jonossa. Ja miksi se haluaminen on niin vaikeaa.
lauantai 4. toukokuuta 2013
maanantai 22. huhtikuuta 2013
On niitä
jotka jäävät ja toisia jatka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi. -Tove Jansson
Mutta mitä jos valitsi jäämisen joka vaihtuikin ikuiseen lähtemiseen. Rauhattomuuteen ja pelkoon, ettei minusta tule koskaan kokonaista sittenkään missään paikassa. Lähtemisestä tuli helppoa, sillon ei tarvitse miettiä itseään, vain ajatella hetken huumaa, joka tulee jokaisen lähdön kanssa. Jääminen pelottaa liiaksi, sillon pitäisi antaa itsestään jotain, jos ei muille niin ainakin itselleen.
Joka ikistä lähemistä ja jäämistä katuu jossain vaiheessa, aina tulee hetkiä joilloin vain miettii valintojensa vääryyttä, vaikka eivät ne kuitenkaan ole vääriä. Nehän ovat palasia sinusta, elämästä.
Jollakin tapaa, olen nykyään hyväksynyt sen asian, ettei minusta kokonaista ole tullut, eikä taida koskaan tullakkaan. Mutta minun on silti ajoittain hyvä olla minä. Ja ehkä vain kuulun siihen ryhmään, jonka on oltava vahva mutta rikkinäinen.
Ja olisiko se edes niin, että jos olisin valinnut toisin, nämä kertyneet huonot uutiset eivät olisi tapahtuneet. Tuskinpa vain.
Mutta mitä jos valitsi jäämisen joka vaihtuikin ikuiseen lähtemiseen. Rauhattomuuteen ja pelkoon, ettei minusta tule koskaan kokonaista sittenkään missään paikassa. Lähtemisestä tuli helppoa, sillon ei tarvitse miettiä itseään, vain ajatella hetken huumaa, joka tulee jokaisen lähdön kanssa. Jääminen pelottaa liiaksi, sillon pitäisi antaa itsestään jotain, jos ei muille niin ainakin itselleen.
Joka ikistä lähemistä ja jäämistä katuu jossain vaiheessa, aina tulee hetkiä joilloin vain miettii valintojensa vääryyttä, vaikka eivät ne kuitenkaan ole vääriä. Nehän ovat palasia sinusta, elämästä.
Jollakin tapaa, olen nykyään hyväksynyt sen asian, ettei minusta kokonaista ole tullut, eikä taida koskaan tullakkaan. Mutta minun on silti ajoittain hyvä olla minä. Ja ehkä vain kuulun siihen ryhmään, jonka on oltava vahva mutta rikkinäinen.
Ja olisiko se edes niin, että jos olisin valinnut toisin, nämä kertyneet huonot uutiset eivät olisi tapahtuneet. Tuskinpa vain.
lauantai 20. huhtikuuta 2013
On vapaapäivä ja minä en osaa tehdä mitään. Istun sängyllä ja poden huonoa omaatuntoa. Minulla ei ole ohjelmaa, ei suunnitelmaa, ei yhtään mitään. Koti on kuin pommin jäljiltä ja silti vain istun ja mietin. Mietin tätä elämää taas, miksi asiat menevät aina päin honkia. Miksi silloin kun hyvä henkäys käy, tulee sen kymmenen huolta heti sen perään ja sinä olet kädetön tekemään mitään muuta kuin yrittämään pitämään kaiken pystyssä ja yrittämään olla positiivinen.
Ja riittääkö se, en tiedä, mutta eihän mikään muu ole kai mahdollista. Joskus toki haluaisi vain antaa periksi, lyödä hanskat tiskiin ja antaa kaiken olla. Mutta eihän se vie mitään eteenpäin, tosin en kyllä tiedä viekö sekään, että toivoo parasta, mutta se helpottaa hengittämistä, ainakin ajoittain.
Ja kun kaikki on sekaisin jo muutenkin, sekoittaa minua myös ihminen joka pyysi antamaan mahdollisuuden, enkä tiedä onko minusta siihen. Tiedättekö, kun on tottunut torppaamaan kaiken, koska pelkää sitä ettei kukaan jää viereen, mutta vielä enemmän pelkää sitä, että joku jääkin.
Tämä ihminen sanoi syyksi olla kanssani, muuten vain, koska se voisi olla hyvääkin. Ja se minua viehättää, kerrankin jotain, mikä ei olisi heti monimutkaista, eikä minun tarvitsisi kuin pitää hänestä, näin aluksi.
Ja riittääkö se, en tiedä, mutta eihän mikään muu ole kai mahdollista. Joskus toki haluaisi vain antaa periksi, lyödä hanskat tiskiin ja antaa kaiken olla. Mutta eihän se vie mitään eteenpäin, tosin en kyllä tiedä viekö sekään, että toivoo parasta, mutta se helpottaa hengittämistä, ainakin ajoittain.
Ja kun kaikki on sekaisin jo muutenkin, sekoittaa minua myös ihminen joka pyysi antamaan mahdollisuuden, enkä tiedä onko minusta siihen. Tiedättekö, kun on tottunut torppaamaan kaiken, koska pelkää sitä ettei kukaan jää viereen, mutta vielä enemmän pelkää sitä, että joku jääkin.
Tämä ihminen sanoi syyksi olla kanssani, muuten vain, koska se voisi olla hyvääkin. Ja se minua viehättää, kerrankin jotain, mikä ei olisi heti monimutkaista, eikä minun tarvitsisi kuin pitää hänestä, näin aluksi.
maanantai 1. huhtikuuta 2013
Siinä minä seisoin, selkä suorana, hymyilin. Juttelin kepeästi, nauroin. Olin iloinen. Puristin toverillisesti kädestä, toivotin onnea. Näyttelin täydellisesti osani. Olen hyvä pitämään kaiken sisälläni, säilyttämään ikävän itselläni.
Hetken leikin ajatuksella, että sotkisin kaiken. Että antaisin mennä välittämättä kenestäkään muusta kuin itsestäni ja hänestä. Mutta ei, jos meidän välissä ei olisi ne kaikki ihmiset ja ne rakkaudet ja vastuut ja elämät, sillon tekisin jotain, mutta nyt vain jatkan matkaani ja toivon jotain, en vain itsekään enää tiedä mitä.
Hetken leikin ajatuksella, että sotkisin kaiken. Että antaisin mennä välittämättä kenestäkään muusta kuin itsestäni ja hänestä. Mutta ei, jos meidän välissä ei olisi ne kaikki ihmiset ja ne rakkaudet ja vastuut ja elämät, sillon tekisin jotain, mutta nyt vain jatkan matkaani ja toivon jotain, en vain itsekään enää tiedä mitä.
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Mitä se rakkaus sitten oikein on? Onko se sitä, kun katsot hänen silmiin ja tiedät, että nuo silmät ne ovat, sinun silmäsi. Onko se sitä kun painat poskesi toisen selkää vasten, olet lähellä ja toivot että saisit olla siinä ikuisesti? Onko se sitä, että on helppo puhua toiselle, olla lähellä, tuntea ikävää vaikka toinen seisoo vieressä? Onko se sitä kun toivot toiselle koko sydämestäsi kaikkea hyvää, vaikka se hyvä ei välttämättä tarkoita hyvää sinulle itsellesi.
Minun pitäisi vain nyt taas selvitä tästä, lakata kaikki, unohtaa. Vaikka ymmärrän kaiken, tiedän faktat, realiteetit, silti minussa asuu aina se pieni peikko, joka toivoo ihmettä, jota ei tapahdu.
Tänään maailma tuntuu taas meille epäreilulta, vaikka en tiedä onko se kenellekään muulle epäreilu kun minulle. Ja minäkin lähinnä kompastelen omaan tyhmyyteeni.
Minun pitäisi vain nyt taas selvitä tästä, lakata kaikki, unohtaa. Vaikka ymmärrän kaiken, tiedän faktat, realiteetit, silti minussa asuu aina se pieni peikko, joka toivoo ihmettä, jota ei tapahdu.
Tänään maailma tuntuu taas meille epäreilulta, vaikka en tiedä onko se kenellekään muulle epäreilu kun minulle. Ja minäkin lähinnä kompastelen omaan tyhmyyteeni.
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Polvet mustelmilla ja silti välillä vähän hymyilyttää. Tanssilattioita, hyvää musiikkia, myssyjä ja virnistyksiä. Hyvä meininki, melkein koko ajan. Kavereita, ystäviä, perhettä, töitä ja opiskelua. Ja tietenkin vastuuta, stressiä, suuria ahdistuksia, pakkeja ja ikävää. Sitä se on elämä nykyään.
Alkuvuoden tyyppi ei tiedä mitä haluaa, minä tiedän, en yhtään mitään. Tuttavien tuttu haluaa tutustua paremmin, minä en. Baarissa joku halusi että nähtäisiin toistekin, minua ei kiinnostanut.
En jaksa keskittyä oikein mihinkään pidempään, haluan vain jotain kevyttä ja helppoa. Sellaista joka loppuu helposti, sellaista joka ei tunnu hankalalta ja ahdistavalta, joka ei vaadi työtä. Sellaista joka ei koskettaisi mistään syvältä. Kuinka helppoa onkaan vain pitää kivaa, hymyillä, flirttailla, jutella, joskus jopa pussailla ja sitten vain yön loppuessa kiittää ja lähteä pois.
Ja silti minua tänään jännittää niin vietävästi se, että tapaan hänet, hänet joka ei ikinä ollutkaan minun. Ja minun reviirilläni. Minun kotonani. Ei sen niin pitänyt mennä, mutta joku meni ja järjesti tämän näin. Ja minä tiedän senkin, että ensi viikolla olen taas hieman rikki. Siksi ehkä kaipaankin vain sitä helppoutta kaikkeen nyt.
Alkuvuoden tyyppi ei tiedä mitä haluaa, minä tiedän, en yhtään mitään. Tuttavien tuttu haluaa tutustua paremmin, minä en. Baarissa joku halusi että nähtäisiin toistekin, minua ei kiinnostanut.
En jaksa keskittyä oikein mihinkään pidempään, haluan vain jotain kevyttä ja helppoa. Sellaista joka loppuu helposti, sellaista joka ei tunnu hankalalta ja ahdistavalta, joka ei vaadi työtä. Sellaista joka ei koskettaisi mistään syvältä. Kuinka helppoa onkaan vain pitää kivaa, hymyillä, flirttailla, jutella, joskus jopa pussailla ja sitten vain yön loppuessa kiittää ja lähteä pois.
Ja silti minua tänään jännittää niin vietävästi se, että tapaan hänet, hänet joka ei ikinä ollutkaan minun. Ja minun reviirilläni. Minun kotonani. Ei sen niin pitänyt mennä, mutta joku meni ja järjesti tämän näin. Ja minä tiedän senkin, että ensi viikolla olen taas hieman rikki. Siksi ehkä kaipaankin vain sitä helppoutta kaikkeen nyt.
torstai 7. maaliskuuta 2013
Pärjäätkö sinä? Isä kysyy aina niin kun soitellaan tai nähdään, tänäänkin.
Aina kun olen lähdössä, minulle sanotaan, että jos tuntuu ettet pärjää, soita, pojat tulevat hakemaan sinut, tai me äidin kanssa lähetetään liput kotiin.
Ja minä pärjään, jo senkin takia, että minun vieressäni aina seisoo kuitenkin joku joka ottaa kiinni, jos tarvetta on.
Aina kun olen lähdössä, minulle sanotaan, että jos tuntuu ettet pärjää, soita, pojat tulevat hakemaan sinut, tai me äidin kanssa lähetetään liput kotiin.
Ja minä pärjään, jo senkin takia, että minun vieressäni aina seisoo kuitenkin joku joka ottaa kiinni, jos tarvetta on.
maanantai 25. helmikuuta 2013
Kirje sinisille silmille, kaikella rakkaudella.
Hei,
siitä on taas vuosi aikaa kun viimeksi nähtiin ja sehän meni silloin hyvin. Mietin sen jälkeen, että nytkö ei enää riipaise mikään, mutta kyllä riipaisee. Eilen ainakin, kun taas nähtiin, minua kosketti. Tällä kertaa en voinut tulla juttelemaan, koska pitää osata elää kuitenkin ilman sinua, edelleenkin. Ja jos puhutaan, se on aina vaikeampaa. Näkeminenkin on jo vähän liikaa.
Mietin, että oikeasti olet ollut minussa kohta 20 vuotta, ihmisen iän jo. Koko ajan tilanne on ollut samaa, kissaa ja hiirtä. Milloin me makoilemme sohvalla vieretysten ja juttelemme kaikesta. Milloin me haukutaan ja solvataan toisiamme ja ollaan vihaisia ja puhumattomia, ilman mitään syytäkään.
Viimeksi kun olimme yhdessä, istuin siinä sohvalla vieressä. Tunsin olevani niin kaukana, vaikka olinkin ihan lähellä. Ajattelin, että se oli hyvä merkki, ehkä en enää joka kerta miettisi, mitä jos...
Muutamaan vuoteen ei olla pystytty oikein kunnolla juttelemaan mitään, ei edes siinä kun istuimme vieretysten ja siihen on syynsä. Tämä elämä, se kun vie meitä mukanaan. Minä lähdin etelään ja sinä löysit elämäsi naisen, ainakin toivon niin. Tosin sinä et vaikuta onnelliselta enää, et niinkuin pari vuotta sitten. Olet hiljainen, etkä naura, ainakaan minun ollessa paikalla, enää ikinä.Olet liian totinen ja liian kiireinen aina lähtemään pois kun päädymme samaan paikkaan. Ja niin olen minäkin. Minä haluan sinua, ihan kaikkineen. En vain enää edes tiedä miksi. Tai tiedän, en vain halua myöntään sitä, että sinä täytät kaikki ne raamit, mitä minulla on ikinä ollutkaan.
Tiedän, että sinä tiedät minun olemisesta kaiken, tiedän sinun kyselleen perheeltäni minusta. Minäkin tiedän sinusta jotakin, mutta en paljoa. Minun perheeni ei kerro ihan kaikkea, koska he tietävät, että sinä olet ainoa ihminen tässä maailmassa, joka saisi minut pyörtämään mielipiteeni ja jopa palaamaan. He sillä tavalla suojelevat minua, vaikka en minä tarvitse suojelua. Et se ole sinä, joka voi rikkoa minua, vain minä itse sen voin tehdä, sinun suhteesi.
Eilen katselin sinua pitkään, liian pitkään. Kaveripoikani kysyi, että miksi minä näytän niin surulliselta. Niin, miksi. Siksi, että enhän minä edes tiedä oletko sinä koskaan pitänyt minusta, ehkä et. Tosin se sanaton viestintä kertoo toista. Mutta jos luenkin sen väärin. Eilenkin sain sinut monta kertaa kiinni katselemasta minua, toisaalta katsoitko minua, ehkä vain ikkunasta ulos. En tiedä. Minä näin kyllä sinut, kokoajan.
Minä tiedän, että me nähdään taas pian. Muutama viikon päästä olet siinä, lähellä taas. Enkä minä edelleenkään sano mitään. En tee mitään. Koska minä toivon, että nyt kaikki unohtuu. Minä lakkaan näkemästä sinut sellaisena ihmisenä, joka olisi minun kokoiseni. Ja sinä alat olemaan taas onnellinen, niinhän.
Ja vaikka minä joskus murisen sinulle, sinä olet se ihminen tässä maailmassa, jolle oikeasti toivon onnellisuutta hyvin paljon, koska satun pitämään sinusta niin paljon.
Ja tätä kirjettä sinä et ikinä tule saamaan, mutta silti sen haluan sinulle tänne jonnekin kirjoittaa.
Kaikella rakkaudella.
siitä on taas vuosi aikaa kun viimeksi nähtiin ja sehän meni silloin hyvin. Mietin sen jälkeen, että nytkö ei enää riipaise mikään, mutta kyllä riipaisee. Eilen ainakin, kun taas nähtiin, minua kosketti. Tällä kertaa en voinut tulla juttelemaan, koska pitää osata elää kuitenkin ilman sinua, edelleenkin. Ja jos puhutaan, se on aina vaikeampaa. Näkeminenkin on jo vähän liikaa.
Mietin, että oikeasti olet ollut minussa kohta 20 vuotta, ihmisen iän jo. Koko ajan tilanne on ollut samaa, kissaa ja hiirtä. Milloin me makoilemme sohvalla vieretysten ja juttelemme kaikesta. Milloin me haukutaan ja solvataan toisiamme ja ollaan vihaisia ja puhumattomia, ilman mitään syytäkään.
Viimeksi kun olimme yhdessä, istuin siinä sohvalla vieressä. Tunsin olevani niin kaukana, vaikka olinkin ihan lähellä. Ajattelin, että se oli hyvä merkki, ehkä en enää joka kerta miettisi, mitä jos...
Muutamaan vuoteen ei olla pystytty oikein kunnolla juttelemaan mitään, ei edes siinä kun istuimme vieretysten ja siihen on syynsä. Tämä elämä, se kun vie meitä mukanaan. Minä lähdin etelään ja sinä löysit elämäsi naisen, ainakin toivon niin. Tosin sinä et vaikuta onnelliselta enää, et niinkuin pari vuotta sitten. Olet hiljainen, etkä naura, ainakaan minun ollessa paikalla, enää ikinä.Olet liian totinen ja liian kiireinen aina lähtemään pois kun päädymme samaan paikkaan. Ja niin olen minäkin. Minä haluan sinua, ihan kaikkineen. En vain enää edes tiedä miksi. Tai tiedän, en vain halua myöntään sitä, että sinä täytät kaikki ne raamit, mitä minulla on ikinä ollutkaan.
Tiedän, että sinä tiedät minun olemisesta kaiken, tiedän sinun kyselleen perheeltäni minusta. Minäkin tiedän sinusta jotakin, mutta en paljoa. Minun perheeni ei kerro ihan kaikkea, koska he tietävät, että sinä olet ainoa ihminen tässä maailmassa, joka saisi minut pyörtämään mielipiteeni ja jopa palaamaan. He sillä tavalla suojelevat minua, vaikka en minä tarvitse suojelua. Et se ole sinä, joka voi rikkoa minua, vain minä itse sen voin tehdä, sinun suhteesi.
Eilen katselin sinua pitkään, liian pitkään. Kaveripoikani kysyi, että miksi minä näytän niin surulliselta. Niin, miksi. Siksi, että enhän minä edes tiedä oletko sinä koskaan pitänyt minusta, ehkä et. Tosin se sanaton viestintä kertoo toista. Mutta jos luenkin sen väärin. Eilenkin sain sinut monta kertaa kiinni katselemasta minua, toisaalta katsoitko minua, ehkä vain ikkunasta ulos. En tiedä. Minä näin kyllä sinut, kokoajan.
Minä tiedän, että me nähdään taas pian. Muutama viikon päästä olet siinä, lähellä taas. Enkä minä edelleenkään sano mitään. En tee mitään. Koska minä toivon, että nyt kaikki unohtuu. Minä lakkaan näkemästä sinut sellaisena ihmisenä, joka olisi minun kokoiseni. Ja sinä alat olemaan taas onnellinen, niinhän.
Ja vaikka minä joskus murisen sinulle, sinä olet se ihminen tässä maailmassa, jolle oikeasti toivon onnellisuutta hyvin paljon, koska satun pitämään sinusta niin paljon.
Ja tätä kirjettä sinä et ikinä tule saamaan, mutta silti sen haluan sinulle tänne jonnekin kirjoittaa.
Kaikella rakkaudella.
tiistai 19. helmikuuta 2013
Tuulien tyttö
On taas se aika vuodesta, kun minun sieluni värisee ja haluaa olla kaikkialla. Kun on kerta kerran jälkeen pakko vaihtaa laukkuun puhtaammat vaatteet ja lähteä. Tänäänkin taas istun lentokentällä, matkalla johonkin, missä on hetken maailma kaunis.
Ystäväni puisteli päätänsä, minulla on rauhaton sielu, kun kerroin lähteväni. Hän yritti järjestää minulle treffit kaverinsa kanssa, tarvitsen kuulemma ankkurin joka pysäyttää minut. Mutta en minä mennyt, viime kertaiset ovat vielä hyvässä muistissa ja treffit eivät ole minun juttuni. Enkä tiedä, pysäyttääkö minua kukaan. Ehkä jonkun pitäisi nähdä minun siipeni ja lähteä mukaani,eikä haluta pysäyttää minua.
Minun laukkuni on täynnä menneitä matkoja, Pariisin metrokartta, Amsterdamin kartta, Tukholman esite, kaikkea. Kun koskaan en tiedä mihin päädyn, pitää kaikki olla mukana. Eihän sitä koskaan tiedä, minä hetkenä kartasta pitää katsoa miten pääsee waterloopleinin torille etsimään sitä tiettyä t-paitaa tai koska pitää osata mennä gare du nordilta rambuteaulle Pariisin metrolla. Tänään kuitenkin lennän vain pohjoisen talveen, siellä paistaa aurinkokin tänään.
Ystäväni puisteli päätänsä, minulla on rauhaton sielu, kun kerroin lähteväni. Hän yritti järjestää minulle treffit kaverinsa kanssa, tarvitsen kuulemma ankkurin joka pysäyttää minut. Mutta en minä mennyt, viime kertaiset ovat vielä hyvässä muistissa ja treffit eivät ole minun juttuni. Enkä tiedä, pysäyttääkö minua kukaan. Ehkä jonkun pitäisi nähdä minun siipeni ja lähteä mukaani,eikä haluta pysäyttää minua.
Minun laukkuni on täynnä menneitä matkoja, Pariisin metrokartta, Amsterdamin kartta, Tukholman esite, kaikkea. Kun koskaan en tiedä mihin päädyn, pitää kaikki olla mukana. Eihän sitä koskaan tiedä, minä hetkenä kartasta pitää katsoa miten pääsee waterloopleinin torille etsimään sitä tiettyä t-paitaa tai koska pitää osata mennä gare du nordilta rambuteaulle Pariisin metrolla. Tänään kuitenkin lennän vain pohjoisen talveen, siellä paistaa aurinkokin tänään.
maanantai 18. helmikuuta 2013
Rakkaus rakkaus rakkaus
Ei, en ole rakastunut, en edes ihastunut, paitsi ehkä hetkiin tässä elämässä. On ihanaa istua kahviloissa kera ystävän ja parantaa maailma hyväksi. Käydä leffoissa nauramassa vatsansa kipeäksi. Pitää sylissä maailma suloisinta peikkotyttöä ja laskea mäkeä hurjaa vauhtia peikonpoikien kanssa. Hengailla kaverimiehen kanssa hyvin usein, liiankin usein. Jotenkin kaikki on hetkessä hyvää ja mikä ettei, voisi kai sitä rakastuaki..kerran hetkessä.
perjantai 8. helmikuuta 2013
Miksi minun tulee sinua aina niin ikävä.
Siinä on se kysymys, jota mietin minä ja jota minulta kysyttiin tässä.
maanantai 4. helmikuuta 2013
Se mikä ei tapa, se todellakin hajoittaa. Juhlat perheen ja suvun kesken, niistä on nykyään tullut sellainen kauhutunnelin juoksu -tapahtuma. Koko ajan pitää olla liikenteessä, pysähtyä ei missään tapauksessa saa. Kaikki on yhtä väistelyä, hymyilyä hiljaisesti, olkapäiden kohottelua ja hymyilyä lisää. Hammastapurren vielä kerran hymyilyä. Joka ikinen kun haluaa kysellä mitä minulle kuuluu, olenko taas yksin tullut. Keskustella mikä minussa on vikana. Että jos ens kerralla en tulisikaan yksin. Selittelyä etteivät he olisi niin pahjoja, että hyvin voin ottaa jonkun mukaan. Että minun pitäisi kyllä alkaa ajattelemaan sitä perheen perustamistakin jo.
Yhden kerran vain tein virheen ja istahdin sohvalle hetkeksi. Siinä saarrettuna toivon maan avautuvan ja nielevän minut pois. Ja kaikista itkettävintähän on se, että he kaikki tarkoittavat vain minulle hyvää. Vaikka ei se paljoa auta, kun yksi ehdottaa, että laittaisin nettiin treffi-ilmoituksen, toinen kysyy, että kai sinulle sentään jotain sutinaa on jonkun kanssa ja kolmas, pahin kaikista, sanoo että tahtoisin nähdä sinut vielä oma vauva sylissäsi.
Siinä sitten mummien, kummien ja kaimojen edessä kieltäydyin nettitreffeistä, paisti jos tätä kautta joku lukee, niin Hei sinä vaalea, komea, mukava, hauska ja luonteikas mies, mennään treffeille!. Ja miten vastataan sutina -kysymykseen niiden mummujen ja kummien keskellä?!? No ei minulla mitään sellaista ikinä ole ollut!! (kröhm). Ja vauvaan en osannut sanoa mitään, hymyilin ja lähdin pois.
Sitä minä vain mietin, että eikö kukaan tajua, että kyllä minä olen yrittänyt ja kyllä minä mietin näitä asioita, koko hemmetin ajan. Enkä enää tiedä mikä se vika on, ettei kukaan pysähdy minussa.
lauantai 2. helmikuuta 2013
Jos pistät silmät kiinni ja hyppäät tästä, voit kuvitella lentäväsi kuin lintu. Ja sitten kun tiput maahan, tiput pehmeään lumeen. Ei silloin käy kipeää. Niin minun pieni peikonpokanen kertoi, kun seisoimme mummolan portalla ja hän hyppeli lumihankeen. Ja minä pistän silmäni kiinni, kuvittelen vaikka tiedänkin tippuvani kipeästi, toivon kuitenkin ettei aina niin olisi.
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
Joskin tuntuu, että kaikki menee vuoristorataa, on hetkiä, että on tyytyväinen, jopa onnellinen. Sitten tulee heti perään se tunne, ettei mikään ole hyvää, ikinä ei tule mitään hyvää. Tänään keskiviikkona on taas kaikki hyvin, maanantai-iltana tosin en päässyt eteistä pidemmälle, kun itkeä tihruutin omaa osaamattomuutani mihinkään. Mutta nyt vaikka bussi ei tullut, lunta ja räntää sataa, unohdin hammasharjan kotiin, kun istun lentokentällä kahvi edessäni, olen onnellinen. Melkein hyrisen tyytyväisyyttääni. Kun on liikkeessä, kaikki on hyvin, kun pysähtyy, on liian paljon sellaista mitä haluan pysähtyneenä. Sellaista mikä ei ehkä kuitenkaan edes ole minua varten, ja se tekee olon välillä onnettomaksi.
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Tulin juuri vinistellen lenkiltä, miksipä ei. Kerrankin tuntuu tyytyväiseltä olo. Ja mitä on tapahtunut, ei niin mitään. Mietin vain tuolla ulkona, että mitä ihmettä aina oikein ryven jossain harmaassa savessa. Koska ei se vaan vie mihinkään ikinä. Ei se, että kaksi kurssia syksyllä meni päin mäkeä totaalisesti, haittaa mitään, menihän loput viisi loistavasti. Eikä sekään haittaa, että joku mies ei taaskaan kolahtanut muuten kuin kaverina. Ja ihan hemmetin hyvän oloisen kaverin muuten löysinkin, tai se löysi minut, miten vain.
Ja mitä siitä, että jotkut puolitutut miehet pitävät minua huonona tyttönä, ja vain sen takia, että olen suorasanainen ja omia puoliani pitävä ihminen, jolla ei ole miestä (niiden mielestä miehetön tyttö on huono, viallinen). Kun oikeasti minä olen aika hyvä tyttö, ainakin aika monen mielestä, ja no omasta ainakin. Ja sehän riittää.
Ja sitten sekin, että omituisesta pidän hieman tuulesta ja kylmästä. Mitä kamalampi ilma ja kun vielä moisessa saan tuolla ulkona rämpiä, niin sitä paremmalla tuulella olen.
On vain niin monta hyvääkin asiaa olemassa, että miksi sitä suurimman osan ajasta vain murehtii niitä huonoja juttuja. Ehkä se vain on niin paljon helpompi märehtiä kun olla onnellinen edes vähän.
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
FWB
Oikeastaan tiesinkin mitä tuleman pitää, niinhän se aina. Olisiko muka mikään kerta oikeasti erilaisempi kuin toinen. Ei ole. Vedän puoleeni kaikkea muuta kuin mitä oikeasti ehkä haluaisin. En edes oikeastaan tiedä, mitä teen niin väärin, että tulos on aina sama.
Ja jokainen kerta se alkaa ihan samalla tavalla. Jutellaan kaikkea, vaikeistakin asioista. Sanotaan, että on helppo jutella ja viettää aikaa... Ja joka kerta se päättyy tähän: Sinä olet Hipsu aivan ihana ihminen, sinun kanssa on mukava ja helppo olla..(Tässä vaiheessa jo olen suoristanut selkäni, ottanut hymyn kasvoilleni ja nyökkäilen mukana)..Mutta en voisi kuvitella, että minulla olisi mitään suhde juttuja sinun kanssasi.
No tiedän, ei kukaan voi. Jos tämä olisikin ensimmäinen kerta, tai edes toinen voisin ajatellakin toisin, mutta kun ei. Näitä kertoja on kohta enemmän kuin minulla on sormia käsissä.
Enhän oikeasti tietenkään noin sano kenellekään. Minä hymyilen vain ja sanon, ettei kukaan saa tehdä mitään, mitä ei halua. Jos suhde jutut minun kanssani ovat asia, mihin ei pysty eikä halua, asia on sitten niin. Minkäs teet. En minä ainakaan voi ketään pakottaa mihinkään. Ja mitä muutakaan voi tehdä tai sanoa ihmiselle, jonka kanssa on kivaa viettää aikaa ja josta pitää.
Ehkä se vain on niin, että on niitä ihmisiä, niitä suhde ihmisiä, ja sitten on meitä friends with benefits -ihmisiä, joiden kanssa ollaa kavereita muutamalla kivalla lisällä ja ilman sitoutumista mihinkään.
tiistai 15. tammikuuta 2013
huokaus
Hankin tässä joku kerta elämän, niin sen piti olla. Että teen jotain muutakin kuin herään, kiidän töihin, ravaan kouluun, ryömin kotiin taas nukkumaan. Ja melkein onnistuinkin siinä, elämä oli jo hetken kiinni minussa ja kuitenkin se lipsahti sormien ulottumattomiin, tuosta vain, sukkelaan. Viikkohan siinä elämässä vierähtäkin, koulun joululoman ajan. Ja pyhät lupaukset itselle, että nyt en ota niin paljon kaikkea, katin kukkelit sentään. Kalenteri pursuaa taas kaikkea muuta, paitsi sitä elämää nyt sitten. Ja jos itken keväällä raatouttani, onhan se oma vika, mutta minkäs teet, olen tälläinen, tättärä.
Ja jotta helppo saadaan vaikeaksi jopa mahdottomaksi, annetaan sen vain minulle, hetken kun ravistelen, muutos on tapahtunut. Tiedättekö, kun kaikki näyttää hyvältä, selkeältä, melkein ihanalta... niin kaikki se vaan muuttuu minun käsissäni käsittämättömäksi ja hankalaksi..huoh!
Ja jotta helppo saadaan vaikeaksi jopa mahdottomaksi, annetaan sen vain minulle, hetken kun ravistelen, muutos on tapahtunut. Tiedättekö, kun kaikki näyttää hyvältä, selkeältä, melkein ihanalta... niin kaikki se vaan muuttuu minun käsissäni käsittämättömäksi ja hankalaksi..huoh!
lauantai 12. tammikuuta 2013
En uskalla sanoa mitään, en uskalla ajatellakkaan. Voi tätä fiilistä. Kaikki pelottaa, jännittää. Jokainen sana on kokeilua. Jokainen kosketus on kokeilua. Jokainen henkäisy pelottaa, pelottaa ihan hitosti, että kaikki hajoaa kuitenkin.
Enkä minä epäile toista, itseäni vain. En pysty tähän. Se tunne kun olet toisen kanssa, on jotain sanatonta, niin hyvää. Mutta se tunne, se paniikki, joka iskee heti kun olet yksin. Se etten minä pysty, ei minusta ole tähän, en halua ihastua kehenkään, enkä ehdottomasti osaakaan.
fiilisbiisi
irina: koko kuva
Enkä minä epäile toista, itseäni vain. En pysty tähän. Se tunne kun olet toisen kanssa, on jotain sanatonta, niin hyvää. Mutta se tunne, se paniikki, joka iskee heti kun olet yksin. Se etten minä pysty, ei minusta ole tähän, en halua ihastua kehenkään, enkä ehdottomasti osaakaan.
fiilisbiisi
irina: koko kuva
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Ajatukset harhailevat, keskittymiskyky on kadoksissa. Lepatan pitkin seiniä, lattioita. Avaan ikkunan, laitan sen kiinni. Tuijotan ikkunasta, makaan sängyllä, lattialla, istun alas, nousen ylös. Käyn ulkona, tulen sisään... Yritä tässä nyt sitten keskittyä johonkin olennaiseen, kun ajatukset menevät miljoona sinne tänne ja sähikäiset asuvat sinussa. Eikä pysty miettimään muuta kuin sitä, että missään nimissä ei saisi miettiä nyt mitään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)