On taas se aika vuodesta, kun minun sieluni värisee ja haluaa olla kaikkialla. Kun on kerta kerran jälkeen pakko vaihtaa laukkuun puhtaammat vaatteet ja lähteä. Tänäänkin taas istun lentokentällä, matkalla johonkin, missä on hetken maailma kaunis.
Ystäväni puisteli päätänsä, minulla on rauhaton sielu, kun kerroin lähteväni. Hän yritti järjestää minulle treffit kaverinsa kanssa, tarvitsen kuulemma ankkurin joka pysäyttää minut. Mutta en minä mennyt, viime kertaiset ovat vielä hyvässä muistissa ja treffit eivät ole minun juttuni. Enkä tiedä, pysäyttääkö minua kukaan. Ehkä jonkun pitäisi nähdä minun siipeni ja lähteä mukaani,eikä haluta pysäyttää minua.
Minun laukkuni on täynnä menneitä matkoja, Pariisin metrokartta, Amsterdamin kartta, Tukholman esite, kaikkea. Kun koskaan en tiedä mihin päädyn, pitää kaikki olla mukana. Eihän sitä koskaan tiedä, minä hetkenä kartasta pitää katsoa miten pääsee waterloopleinin torille etsimään sitä tiettyä t-paitaa tai koska pitää osata mennä gare du nordilta rambuteaulle Pariisin metrolla. Tänään kuitenkin lennän vain pohjoisen talveen, siellä paistaa aurinkokin tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti