I Just Don't Know What To Do With Myself

Ajatus ajaa takaa, pistää tuijottamaan ikkunasta näkemättä mitään. Tämän siitä saa kun sinulle annetaan ylimääräinen vapaapäivä kaikesta normaalista. Miten kaksi pientä asiaa voivat saada ihmisen siihen tilaan, ettei enää tiedä itsestään mitään. Miten kahdeksantoistavuotias poika voi sanoa jotain sellaista, mikä saa kymmenen vuotta vanhemman naisen miettimään elämää uudestaan.

Vasta hetki sitten olin tyytyväinen tähän kaikkeen, en oikeastaan halunnut mitään muuta. Ja nyt mietin, että sittenkin haluan enemmän, enemmän jotakin, mutta vieläkään en tiedä, että mitä.

Lomalaisen onnea

Kauneus on omat ihmiset, juhlat ja arki. Loma alkoi siivillä, lensin omieni luo, kylään joka oli täynnä ihmisiä, tapahtumaa. Rakkaus tuntuu asuvan täällä, oli kauniit häät, on paljon ystäviä kerääntynyt ympärilleni, sai uusiakin, varmasti. Halasin ja nautin.
Onneksi lomaa on vielä jäljelläkin..nautin tästä.

lumen rakkaus

Siellä tulee lunta, tuuli mouruaa, puut tekevät syviä kumarruksia, yrittävät oksillaan yltää pidemmällä ja pidemmälle. Avaan parvekkeen oven ja haistelen ilmaa. Tuoksuu talvi. Myräkkä tulee. Kiedon huovan ympärilleni, katselen ulos, toivon, että kädet kietoutuisivat ympärilleni, kylmä nenä painautuisi niskaani ja hengitys tuntuisi hiuksissani.
Suljen parvekkeen oven, katselen ikkunasta ja ajattelen, olen onnellinen kuitenkin, ilman niitä käsiäkin, lumesta.

Merkittäviä päiviä

Mietin että, olenkohan huono ihminen, en nimittäin muista merkittäviä päiviä. En pysty muistamaan mikä päivä oli kun tapasin ihmisiäni, rakkaimpiani. Muistan sen tunteen ja tilanteen, mutta en pysty tietämään oliko 25.7 vai 11.11 tai että, oliko tiistai vai perjantai.
En muista syntymäpäiviä, vuosipäiviä, unohdin ystävänpäiväkin, saati sitten sen että, tänään on naistenpäivä. Miksi me edes vietämme naistenpäivää. Onko miehilläkin oma päivänsä, apua, pitääkö yrittää muistaa ostaa miehilleni kukkia silloin. Tämä on kestämätöntä.

Jokaisellahan on oma logiikka muistamiseen?!?! Minullakin omani, joka toimii ja ei toimi. Syntymäpäivien kohdalla olen määritellyt jokaiselle ihmiselleni 3 syntymäpäivää, ne ovat aina siinä kuussa kun kyseinen henkilö on syntynyt. Lähetän onnittelut sille päivälle mikä tuntuu sillä hetkellä sopivalta. Tiedän, ei järjen hiventä, mutta ainakin yritän parhaani.
Muutenkin mietin että, miksi pitää onnittelut ja muistamiset sitoa tiettyihin päiviin. On kauniimpaa saada yllätyksenä viesti/muistaminen ihmiseltä jonka mieleen olet tullut juuri sillä hetkellä, silloin tietää ettet ole velvollisuus, vaan olit hetken hänen mielessä keskellä arkea.

Yhteydenottoja

Puhelin soi, vastasin, ensin oli ihan hiljaista, sitten kuului se tärkeä ilmoitus, täti, mopo ja karkkia. Asia oli toimitettu ja kuulin kuinka puhelin heitettiin johonkin, korvaan vai kolisi. Minua nauratti. Mitä siitä pienestä ihmisestä oikein tulee. Määrätietoinen hän ainakin on, maailman paras ja rakkain peikkonpoikanen.

Poikakin otti yhteyttä, toivotti kaunista huomenta. Tuli hyvä ja haikea mieli. Muistin kuinka halasin häntä viimeksi, kuinka kiedoin kädet hänen ympärille, nenä osui leukaan, haistelin hänen tuoksua ja mietin, kuinka lähellä huulet olivat, kuinka lyhyt matka oli suudelmaan. Ja kuinka vetäydyin irti, hymyilin ja sanoin, että nähdään taas. Käännyin ja kävelin pois.

On päiviä ja on öitä

Ja tänään oli se päivä, että kaikki oli jotenkin kauniisti. Osasin valita sanansäilän tänään hyvin. Osasin olla mukava, osasin kiusoitella sopivasti, hymyillä ja irvistellä.
Tänään on myös se päivä jolloin toivon, toivon niin paljon, että voisi tehdä kipeää, mutta tänään ei tee, on vain hyvä olo. Ehkä mukavan olon toiveet toteutuvat edes öisin.

Saisinko vain lähteä, mennä jonnekkin...

Minua vain väsyttää tämä kaikki nyt. Tulin kotiin taas myöhään, kadulla tuuli ja minua palelsi. En edes jaksanut tänään olla reipas ja kävellä, tulin bussilla. Haaveilin, että ikkunassani palaisi valo, joku odottaisin minua siellä. Olisi keittänyt minulle teetä ja voisin käpertyä hetkeksi toisen lämpimään syliin.
Tulin kotiin, huomasin unohtaneeni ikkunan auki, no tuuletus ainakin oli toiminut tänään, oli raikasta. Laitoin villasukat jalkaan, keitin teetä ja soitin äidille.

Minulla on hillitön kaipuu johonkin. Kaipaan kokoajan lähtemistä, matkustamista, ystävien tapaamista, hänen syliinsä, perhettäni. Kaipaan kunnon hankia, nuotiolla istumista, makkaranpaistamista, metsän hiljaisuutta ja mökin portailla istumista. Kaipaan kaupungin vilinää, vieraita kieliä, uusia makuja, suuria rakennuksia ja uusia kahviloita. Kaipaan ihmisiä, niitä jotka tuntevat minut, kaipaan mutkatonta tunnelmaa heidän kanssaan. Erityisesti kaipaan ihmistä joka on hipaisun päässä mutta siltikin liian kaukana. Taidan elää kaipauksella nyt.