sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Mitä se rakkaus sitten oikein on? Onko se sitä, kun katsot hänen silmiin ja tiedät, että nuo silmät ne ovat, sinun silmäsi. Onko se sitä kun painat poskesi toisen selkää vasten, olet lähellä ja toivot että saisit olla siinä ikuisesti? Onko se sitä, että on helppo puhua toiselle, olla lähellä, tuntea ikävää vaikka toinen seisoo vieressä? Onko se sitä kun toivot toiselle koko sydämestäsi kaikkea hyvää, vaikka se hyvä ei välttämättä tarkoita hyvää sinulle itsellesi.

Minun pitäisi vain nyt taas selvitä tästä, lakata kaikki, unohtaa. Vaikka ymmärrän kaiken, tiedän faktat, realiteetit, silti minussa asuu aina se pieni peikko, joka toivoo ihmettä, jota ei tapahdu.

Tänään maailma tuntuu taas meille epäreilulta, vaikka en tiedä onko se kenellekään muulle epäreilu kun minulle. Ja minäkin lähinnä kompastelen omaan tyhmyyteeni.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Polvet mustelmilla ja silti välillä vähän hymyilyttää. Tanssilattioita, hyvää musiikkia, myssyjä ja virnistyksiä. Hyvä meininki, melkein koko ajan. Kavereita, ystäviä, perhettä, töitä ja opiskelua. Ja tietenkin vastuuta, stressiä, suuria ahdistuksia, pakkeja ja ikävää. Sitä se on elämä nykyään.

Alkuvuoden tyyppi ei tiedä mitä haluaa, minä tiedän, en yhtään mitään. Tuttavien tuttu haluaa tutustua paremmin, minä en. Baarissa joku halusi että nähtäisiin toistekin, minua ei kiinnostanut.

En jaksa keskittyä oikein mihinkään pidempään, haluan vain jotain kevyttä ja helppoa. Sellaista joka loppuu helposti, sellaista joka ei tunnu hankalalta ja ahdistavalta, joka ei vaadi työtä. Sellaista joka ei koskettaisi mistään syvältä. Kuinka helppoa onkaan vain pitää kivaa, hymyillä, flirttailla, jutella, joskus jopa pussailla ja sitten vain yön loppuessa kiittää ja lähteä pois.

Ja silti minua tänään jännittää niin vietävästi se, että tapaan hänet, hänet joka ei ikinä ollutkaan minun. Ja minun reviirilläni. Minun kotonani. Ei sen niin pitänyt mennä, mutta joku meni ja järjesti tämän näin. Ja minä tiedän senkin, että ensi viikolla olen taas hieman rikki. Siksi ehkä kaipaankin vain sitä helppoutta kaikkeen nyt.




torstai 7. maaliskuuta 2013

Pärjäätkö sinä? Isä kysyy aina niin kun soitellaan tai nähdään, tänäänkin.
Aina kun olen lähdössä, minulle sanotaan, että jos tuntuu ettet pärjää, soita, pojat tulevat hakemaan sinut, tai me äidin kanssa lähetetään liput kotiin.
Ja minä pärjään, jo senkin takia, että minun vieressäni aina seisoo kuitenkin joku joka ottaa kiinni, jos tarvetta on.