sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Ennen ne matkat oli pitkiä. Oli toiset kylät ja kaupungit. Oli jopa eri maat.
Nyt se matka on kaksi kilometriä, eikä mikään ole muuttunut.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Leikitään

Vaikeita.
Ollaan helppoja.
Mutta ei anneta periksi.
Kaikki näkee sen, mitä ei haluta ja halutaan.

Yöt soitellaan, kännistä ikävää.
Päivät esitetään kylmää ja kankeaa.
Ehdotellaan, vitseillään ja ollaan hankalia.

On ikävä ja on hyvä.
Luuletko etten sunnuntaisin makaisin vieressäsi.
Luulen ettet olisi iltaakaan ilman minua.

Mutta kun periksi ei anneta. Kumpikaan ei aloita eikä myönnä.
Kumpikin etsii laastaria ja leikkii.
Kumpikin tietää mitä toinen haluaa.
Mutta silmä silmästä, eikä kumpikaan voi voittaa, ei ennen kuin periksi antaa, edes toinen.



sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Siitähän se hyvin pitkältä johtuu.. mun elämä täällä, sun siellä.

Siinä se on.
Viikot erottaa ja antaa aikaa. Aikaa tajuta asioita.
Kyllähän tässä on itketty ja mietitty. Mutta tosiasiat eivät muutu, ei vaikka toisesta tykkää hurjasti.
Siinä kuin makasimme sängyssä, vierekkäin ja puhuimme. Kumpikin tiesi, kuitenkin missä mennään.
Jos elämä olisi toisin, mekin ehkä olisimme.
Minä ymmärrän sen, että hän halusi suhteen, sellaisen, erilaisen kuin minä. Ja hän ymmärsi, että minun siipiäni hän ei voi, eikä halua katkaista.
Hän puhui siitä toisesta, sellaisesta sopivasta ja minua ei enää itkettänytkään, etten se ollutkaan minä. Ja minä puhuin siitä, kuinka minussa on ne kaksi elämää, jotka ovat rakentaneet minusta sellaisen, joka tarvii siipiään.
Vaikeaa on kun tietää sopivansa siihen kainaloon hyvin. Ja hän tietää nukkuvansa parhaiten vieressäni. Ja kun opin rakastamaan sitä mieltä ja näkemään sen kauneuden. Ja hän näki minut, minuna.

Mutta, ehkä aika ja paikka on kuitenkin parempi toisille, kuin meille tässä ja nyt. Ja onni onkin nurkan takana jossain muualla.