Reissussa rähjääntyy. Reissussa on onnellinen.
Rantasaunan portailla istuessa, juoden valkoviiniä pullosta ja katsellen tyyntä järveä. Sitä onnea oli hetkessä. Ikäväkin tuli, mutta ikävähän vain tarkoittaa, että edes tuntee jotain.
Hyvän ystävän seurassa, teetä tarjolla. Voi puhua toiselle kaiken, keskellä metsää. Naamioimme sen marjojen poiminnaksi, oikeasti istuimme mättäällä, puhuimme ja söimme suklaata. Rakkaus on vaikea asia ja katoavaista.
On hyvä käydä ihmisten luona, joille kelpaa. Kotiin tulin, odotti minua taas viesti. Et kelpaa. Miksi edes yritän kelvata, kun kerran en.
tiistai 23. heinäkuuta 2013
lauantai 20. heinäkuuta 2013
Että minun on ikävä, kummallinen ikävä. En tiedä mitä sekin tarkoittaa, mutta tahtoisin sen nukkuvan vieressäni nyt. Nyt kun se on mahdotonta.
Haluaisin herätä yöllä siihen ahdistukseen, että joku hengittää minun kanssani samaan tahtiin ja joku nukkuu minussa kiinni. Ja ahdistua siitä, että mitä jos kukaan ei enää koskaan tunnu yhtä hyvältä siinä vieressä.
Ja haluaisin herätä aamulla siihen, että joku etsii minua viereltään, että joku vetää minut kainaloonsa ja sanoo, että minun vieressä on hyvä nukkua ja painaa suukon otsalleni.
Enkä minä tiedä, onko tämä nyt sitten painajaista vai hyvää unta. Mutta joskus se on unelmaa.
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Ajattelin, ettei tämä voi vain mennä näin, että viikonloput hillun onnessani ja viikot raivoa ja ryömin epätoivon ojissa, koska kaikki on sekaisin. Minä joka en sano mitään, päätin sanoa. Päätin sanoa paljon ja kysyäkki. En tietenkään kaikkea, mutta paljon semmoista, mitä en vain ymmärrä.
Ja kaikki on jotenkin selkeää nyt, tiedän missä mennään. Ja se pirun hankala, omituinen ja kaikkea mahdollista kesämies tietää missä mennään.
Paitsi, että tottakai, silloin kun ahdistus on suurin, minä teen sen minkä ikinä osaan parhaiten. Karkaan hetkeksi pois. Taas lähden reissuun, yksin, nuolemaan haavojani. Otan kuitenkin sen aikalisän vaikka selkeämpää onkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)