Kevät väsyttää, tahtoisin mönkiä peittojen alle nukkumaan viikoksi. En tahdo ajatella yhtään koulujuttua, enkä työasiaa ja kaikista vähiten ihmissuhteita, lähinnä niitä mitä ei edes ole. Mutta ajatukset vain pyörivät minussa vinhaa vauhtia.
Tuijotan päivyriä, hiki nousee otsalle. Kohta on taas tentit edessä, juuri ja juuri kun edellisistä selvisin. Ja työ, tänään oli itkukin lähellä. Ei sen takia, että työ olisi hankalaa, epämukavaa tai siellä olisi vaikeaa olla. Ei, vaan sen takia, että tärkeät lähtevät pois. Rumasti sanottuna, potkitaan pellolle. Tämän päivän trendihän yrityksillä on säästäminen ja karsiminen, se toteutetaan myös meillä. Pitäisi olla tyytyväinen ettei itse katoa, mutta en ole. Olen vihainen toisten puolesta ja itseni puolesta. Vievät työni ja viihtyvyyden kannalta tärkeät pois.
Sitten vielä ne ihmissuhteet, miksi ihmislapsi miettii sellaisia asioista, mille ei mahda mitään. Miksi päässä pyörii aina ajatus, että jos sittenkin, vaikka fakta on, että ei, mitään ei ole.
On kevät, pitäisi mieli olla keveä, mutta tänään se on väsynyt ja raskas, ehkä huomenna on vähemmän harmaata.
torstai 28. huhtikuuta 2011
tiistai 26. huhtikuuta 2011
Vuokses menisin liekkeihin
Olin viikonloppuna kuuntelemassa bändiä, joka lauloi sinusta. Meinasi itku tulla kun ajattelin sinua, lupasin itselleni, se loppuu nyt. Miksi minun pitää olla surullinen sen takia, ettei sinua ole minulle olemassa. Ei minun elämä ole ilman sinua köyhää, toki myönnän, että rikkaampaa se voisi olla.
Se, etten oikeastaan edes tiedä kuka tai mikä sinä olet, ei ole olennaista. Se on, että minä kaipaan sinua, sinä saat minun kovin synkäksi välillä ja kyyneleet silmiini siksi, ettei sinua ole olemassa silloin kuin eniten kaipaan.
Lopetan synkistelyn, minä pärjään kyllä ilman ilman sinua, minun on pakko koska tyhjään on turha huutaa . Mitä sitten ettet sinä ollut se poika, joka meni sunnuntaina treffeille ja jolle minä toivotin itku kurkussa mutta hymyillen onnea. Etkä sinä ollut se moottoripyöristä pitävä ihminen, johon ihastuin niin, että varpaissa pisteli. Etkä sinä taida olla hänkään, joka saa minut arkisin hymyilemään.
Sen minä tiedän, että sinä olet hipaisun päässä mutta silti niin kaukana.
Se, etten oikeastaan edes tiedä kuka tai mikä sinä olet, ei ole olennaista. Se on, että minä kaipaan sinua, sinä saat minun kovin synkäksi välillä ja kyyneleet silmiini siksi, ettei sinua ole olemassa silloin kuin eniten kaipaan.
Lopetan synkistelyn, minä pärjään kyllä ilman ilman sinua, minun on pakko koska tyhjään on turha huutaa . Mitä sitten ettet sinä ollut se poika, joka meni sunnuntaina treffeille ja jolle minä toivotin itku kurkussa mutta hymyillen onnea. Etkä sinä ollut se moottoripyöristä pitävä ihminen, johon ihastuin niin, että varpaissa pisteli. Etkä sinä taida olla hänkään, joka saa minut arkisin hymyilemään.
Sen minä tiedän, että sinä olet hipaisun päässä mutta silti niin kaukana.
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Kummallista
Perjantaina se meni näin. Ensin olin et täh?!?, sitten olin et ok, sitten mietin, et no mitä helevettiä ja sitten päätin etten enää ajattele mitään, antaa kaiken tapahtua niin kuin ne on tapahtuakseen. Kummalliset tuulet kuitenkin puhaltavat näinä aikoina. Viikonloppu sitten oli vieraiden aika, niidenkin jäljiltä olen edelleen yhtä kysymysmerkkiä. Joko on jotain menossa, josta minulle ei vielä kerrota mitään, tai sitten tässä maailmassa on yltiö ystävällisiä sieluja. Kummalliseen aikaa ja sattumiin kaikki tapahtuu.
Eikä riitä, että on kummalliset ajat, on myös saamattomuutta liikkeellä. Koko ajan mielessä on ajatus, että pitäisi ja pitäisi mutta mitään ei silti saa aikaiseksi. Tästä suosta kun vain pääsisi pois. Ja kaiken lisäksi, tuli eteen yllätysloma, vihaan tätä. Minun mieleni ei ollut valmis lomailemaan nyt ja turha sanoa, että pitää ottaa vain rennosti ja olla. Nyt en osaa sitä, vellon vain tässä suossa jossa pitää, mutta mitään ei tapahdu.
Eikä riitä, että on kummalliset ajat, on myös saamattomuutta liikkeellä. Koko ajan mielessä on ajatus, että pitäisi ja pitäisi mutta mitään ei silti saa aikaiseksi. Tästä suosta kun vain pääsisi pois. Ja kaiken lisäksi, tuli eteen yllätysloma, vihaan tätä. Minun mieleni ei ollut valmis lomailemaan nyt ja turha sanoa, että pitää ottaa vain rennosti ja olla. Nyt en osaa sitä, vellon vain tässä suossa jossa pitää, mutta mitään ei tapahdu.
keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
Harmaan taivaan kappaleita.
Kohta on pääsiäismunien aika, ihanaa, pitkä viikonloppu edessä ystävien kanssa. Odotan sitä. Sitä ennen on pelottavia asioita edessä, joita en haluaisi ajatella, mutta joka piinaavat minua kokoajan.
Ihmiseksi joka käsittelee kaikki tunteet mahallaan, minulla on siellä nyt kurja olo. Minua pelottaa menettää ihmisiä jotka kuuluvat päivittäin elämääni, nyt vain on tullut tilanne, mahdollisuus, että he katoavat.
Tiedän, että enemmän kuin minun pelkoni ja pettymykseni, on enemmän heidän väsymyksensä ja periksiantamisensa. Yritän olla edes yksi hymy päivässä heille. Mutta silti, mahassani tuntuu kokoajan kuvottavalta, minua pelottaa tämä katoavaisuus.
Ihmiseksi joka käsittelee kaikki tunteet mahallaan, minulla on siellä nyt kurja olo. Minua pelottaa menettää ihmisiä jotka kuuluvat päivittäin elämääni, nyt vain on tullut tilanne, mahdollisuus, että he katoavat.
Tiedän, että enemmän kuin minun pelkoni ja pettymykseni, on enemmän heidän väsymyksensä ja periksiantamisensa. Yritän olla edes yksi hymy päivässä heille. Mutta silti, mahassani tuntuu kokoajan kuvottavalta, minua pelottaa tämä katoavaisuus.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Viallinen minä
Silloin kun tuntuu olevan paljon sanottavaa, yhtään kunnollista sanaa ei tule ulos. Minä haluaisin sanoa, että olen onnellinen, olen, ihan oikeasti, siitäkin huolimatta, että minussa on vikaa ja minä en osaa.
Jotenkin tänään osasin järkeistää itseäni, tajusi muutaman asian kun seisoin pysäkillä odottamassa. Kait harmaassa ja sateisessa ilmassa oli jotakin. Yhtäkkiä tuli vain mieleeni ihan kirkkaasti, että minustahan tämä kaikki lähtee. Jos minä en hymyile, ei kukaan muukaan tee sitä puolestani. Jos minä en mene puolitiehen vastaan, ei kukaan liiku sillä tiellä ollenkaan.
Jotenkin tänään osasin järkeistää itseäni, tajusi muutaman asian kun seisoin pysäkillä odottamassa. Kait harmaassa ja sateisessa ilmassa oli jotakin. Yhtäkkiä tuli vain mieleeni ihan kirkkaasti, että minustahan tämä kaikki lähtee. Jos minä en hymyile, ei kukaan muukaan tee sitä puolestani. Jos minä en mene puolitiehen vastaan, ei kukaan liiku sillä tiellä ollenkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)