Olin viikonloppuna kuuntelemassa bändiä, joka lauloi sinusta. Meinasi itku tulla kun ajattelin sinua, lupasin itselleni, se loppuu nyt. Miksi minun pitää olla surullinen sen takia, ettei sinua ole minulle olemassa. Ei minun elämä ole ilman sinua köyhää, toki myönnän, että rikkaampaa se voisi olla.
Se, etten oikeastaan edes tiedä kuka tai mikä sinä olet, ei ole olennaista. Se on, että minä kaipaan sinua, sinä saat minun kovin synkäksi välillä ja kyyneleet silmiini siksi, ettei sinua ole olemassa silloin kuin eniten kaipaan.
Lopetan synkistelyn, minä pärjään kyllä ilman ilman sinua, minun on pakko koska tyhjään on turha huutaa . Mitä sitten ettet sinä ollut se poika, joka meni sunnuntaina treffeille ja jolle minä toivotin itku kurkussa mutta hymyillen onnea. Etkä sinä ollut se moottoripyöristä pitävä ihminen, johon ihastuin niin, että varpaissa pisteli. Etkä sinä taida olla hänkään, joka saa minut arkisin hymyilemään.
Sen minä tiedän, että sinä olet hipaisun päässä mutta silti niin kaukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti