Silloin kun tuntuu olevan paljon sanottavaa, yhtään kunnollista sanaa ei tule ulos. Minä haluaisin sanoa, että olen onnellinen, olen, ihan oikeasti, siitäkin huolimatta, että minussa on vikaa ja minä en osaa.
Jotenkin tänään osasin järkeistää itseäni, tajusi muutaman asian kun seisoin pysäkillä odottamassa. Kait harmaassa ja sateisessa ilmassa oli jotakin. Yhtäkkiä tuli vain mieleeni ihan kirkkaasti, että minustahan tämä kaikki lähtee. Jos minä en hymyile, ei kukaan muukaan tee sitä puolestani. Jos minä en mene puolitiehen vastaan, ei kukaan liiku sillä tiellä ollenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti