Minua vain väsyttää tämä kaikki nyt. Tulin kotiin taas myöhään, kadulla tuuli ja minua palelsi. En edes jaksanut tänään olla reipas ja kävellä, tulin bussilla. Haaveilin, että ikkunassani palaisi valo, joku odottaisin minua siellä. Olisi keittänyt minulle teetä ja voisin käpertyä hetkeksi toisen lämpimään syliin.
Tulin kotiin, huomasin unohtaneeni ikkunan auki, no tuuletus ainakin oli toiminut tänään, oli raikasta. Laitoin villasukat jalkaan, keitin teetä ja soitin äidille.
Minulla on hillitön kaipuu johonkin. Kaipaan kokoajan lähtemistä, matkustamista, ystävien tapaamista, hänen syliinsä, perhettäni. Kaipaan kunnon hankia, nuotiolla istumista, makkaranpaistamista, metsän hiljaisuutta ja mökin portailla istumista. Kaipaan kaupungin vilinää, vieraita kieliä, uusia makuja, suuria rakennuksia ja uusia kahviloita. Kaipaan ihmisiä, niitä jotka tuntevat minut, kaipaan mutkatonta tunnelmaa heidän kanssaan. Erityisesti kaipaan ihmistä joka on hipaisun päässä mutta siltikin liian kaukana. Taidan elää kaipauksella nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti