Puhelin soi, vastasin, ensin oli ihan hiljaista, sitten kuului se tärkeä ilmoitus, täti, mopo ja karkkia. Asia oli toimitettu ja kuulin kuinka puhelin heitettiin johonkin, korvaan vai kolisi. Minua nauratti. Mitä siitä pienestä ihmisestä oikein tulee. Määrätietoinen hän ainakin on, maailman paras ja rakkain peikkonpoikanen.
Poikakin otti yhteyttä, toivotti kaunista huomenta. Tuli hyvä ja haikea mieli. Muistin kuinka halasin häntä viimeksi, kuinka kiedoin kädet hänen ympärille, nenä osui leukaan, haistelin hänen tuoksua ja mietin, kuinka lähellä huulet olivat, kuinka lyhyt matka oli suudelmaan. Ja kuinka vetäydyin irti, hymyilin ja sanoin, että nähdään taas. Käännyin ja kävelin pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti