Joskin tuntuu, että kaikki menee vuoristorataa, on hetkiä, että on tyytyväinen, jopa onnellinen. Sitten tulee heti perään se tunne, ettei mikään ole hyvää, ikinä ei tule mitään hyvää. Tänään keskiviikkona on taas kaikki hyvin, maanantai-iltana tosin en päässyt eteistä pidemmälle, kun itkeä tihruutin omaa osaamattomuutani mihinkään. Mutta nyt vaikka bussi ei tullut, lunta ja räntää sataa, unohdin hammasharjan kotiin, kun istun lentokentällä kahvi edessäni, olen onnellinen. Melkein hyrisen tyytyväisyyttääni. Kun on liikkeessä, kaikki on hyvin, kun pysähtyy, on liian paljon sellaista mitä haluan pysähtyneenä. Sellaista mikä ei ehkä kuitenkaan edes ole minua varten, ja se tekee olon välillä onnettomaksi.