jotka jäävät ja toisia jatka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi. -Tove Jansson
Mutta mitä jos valitsi jäämisen joka vaihtuikin ikuiseen lähtemiseen. Rauhattomuuteen ja pelkoon, ettei minusta tule koskaan kokonaista sittenkään missään paikassa. Lähtemisestä tuli helppoa, sillon ei tarvitse miettiä itseään, vain ajatella hetken huumaa, joka tulee jokaisen lähdön kanssa. Jääminen pelottaa liiaksi, sillon pitäisi antaa itsestään jotain, jos ei muille niin ainakin itselleen.
Joka ikistä lähemistä ja jäämistä katuu jossain vaiheessa, aina tulee hetkiä joilloin vain miettii valintojensa vääryyttä, vaikka eivät ne kuitenkaan ole vääriä. Nehän ovat palasia sinusta, elämästä.
Jollakin tapaa, olen nykyään hyväksynyt sen asian, ettei minusta kokonaista ole tullut, eikä taida koskaan tullakkaan. Mutta minun on silti ajoittain hyvä olla minä. Ja ehkä vain kuulun siihen ryhmään, jonka on oltava vahva mutta rikkinäinen.
Ja olisiko se edes niin, että jos olisin valinnut toisin, nämä kertyneet huonot uutiset eivät olisi tapahtuneet. Tuskinpa vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti