Huomenna se alkaa, nimittäin joulukuu. Kalenteri on hankittu ja joka ikinen päivä odotan sitä aattoa, ihan varmasti. Silloin olen siellä missä ovat kaikki rakkaat. Paitsi se yksi, se tuntematon. Ja vaikka kaipaan sitä kainaloa, sitä joka olisi iloinen minusta ja joka jaksaisi rakastaa minua, olen ihan tyytyväinen näinkin. Jotenkin tuntuu, ettei se kaipaaminen auta nyt mitään. Toki minä kaipaan ja haluan, mutta ajattelin kuitenkin, että parempi iloita niistä ketkä ovat lähellä, kuin miettiä sitä jota ei ole.
Olen miettinyt kyllä sitäkin taas, että jospa se onkin tarkoitus minun olla yksi. Mistä sen tietää. Niin en sanoisi, että elämäni olisi sen takia huonoa, ettei minua kukaan rakastaisi sillä lailla, kun parit toisiaan rakastavat. Mutta olisi se elämä siltikin jollain tavalla yksinäisempää. Toki minulla on paljon hyviä ja eri tavalla rakastavia ihmisiä tässä ympärilläni, joten varmasti pärjään näinkin. Mutta siltikin, toivon joululahjaksi sitä sellaista rakkautta.
Itseasiassa minulla on vain kaksi lahjatoivetta olemassa. Toinen on niinkin maallinen kuin muutama iso lusikka ja toinen sitten se vähän isompi juttu, se rakkausihminen. Tiedän kyllä, että kumpiakin ilman pärjään. Keitot voin syödä edelleenkin niillä pienillä lusikoilla ja rakkaita ihmisiäkin on jo olemassa, mutta siltikin, se oma rakas voisi olla vaihteeksi mukavakin asia.
Selviän siis hengissä kyllä, jos näitä toiveita ei kuulla. Mutta silti rakas Joulupukki, tässä olisi minun toiveeni.
Samoja ajatuksia minullakin. Yksin on hyvä olla, mutta kaksin olisi vielä parempi.
VastaaPoistaEt taida olla ainoa, kenellä on sama toive joulupukille ja nyt en puhu niistä lusikoista. Toivotaan, että lajatoiveet toteutuisivat tänä vuonna.