Paras ystävä on ihastunut. Voi vaaleanpunaiset sydänlasit, rauhaton mieli ja ikihymy. Ihanaahan se on. Vaikka pakkohan se on myöntää, että se kirpaisee, kuitenkin. Minä en ole ihastunut sitten, no Asterixin maihinnousun. Tosin luulen ettei minusta siihen enää edes olekkaan. En vain jaksa enää pettyä ja särkyä.
Toinen läheinen ihana ystävä sai juuri vauvansa kotiin, pitkä ja hankala odotus palkittiin kauniisti. Onnellinen olen heistä. Mutta saahan tämäkin silti kirpaista, koska sitä se nyt tekee kuitenkin. Ihmiselle joka ei tiennyt edes haluavansa lapsia, on iskenut vähän vauvakuume.
Maailman paras poikakaveripoika soitti ja kysyi, että enkö jo tule takaisin. On ikävä. Minullakin on heitä, mutta en minä mene takaisin. Mutta lupasin mennä katsomaan heidän uutta vauvaa kun se syntyy.
Ja vaikka välillä ikävä painaa, asiat mietityttävät, on kurja olo ja itkettää, on kuitenkin minun on ihan hyvä olla, onhan minulle sentään onnellisia ja ihania ihmisiä ympärilläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti