Siinä olen näköjään hyvä, tekemään jotain muuta kuin mitä pitäisi, mikä olisi hyväksi ja mikä johtaisi johonkin, tai tekemään jotain mikä saisi ajatukset hallintaan . Minua pelottaa pysähtyä, joten olen liikenteessä. Pysähdyksissä mietin koko ajan ihmistä päässäni. Eikä minun pitäisi miettiä, tai pitäisi, tai en hitto tiedä mitä tässä pitää ja ei pidä. Totta on, että minä haluan, mutta mitä se auttaa kun mitään järkeä en saa mihinkään. Miten se voikin olla, että eka on että jee ja sitten että mitä hittoa.
Eilinen sijaistoiminta oli poikien kanssa urheilemista ja saunailta. Aamun naureskelin heille, niillä oli yön pimeinä tunteina sykkinyt taas fiksuus. Mutta ihania he siltikin ovat. Yksi toi minut kotiin, hän on yksi parhaista tyypeitä. Hän huolehtii minustakin, vaikka ei tarvitsisi. Tänään tosin tarvitsin hetken juttelua, märehtimistä ja sen, että joku saattoi minut ovelle asti kun tuntui vain niin yksinäiseltä tämä hetki.
Mutta vaikka istun leffassa, vaikka käyn lenkillä, vaikka teen töitä ja vaikka olen ystävien kanssa, tulee hetki, jona ne ajatukset hiipivät päähäni ja sitten en hetkeen kuule enkä näe mitään kun mietin ihmisiä, ihmistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti