Ihan mukava viikonloppu takanapäin, vaikka tänään tuntuukin, että en pidä mistään tai kenestäkään. Kaikista vähiten itsestäni.
Mietin tuolla kun seisoin sateessa pysäkillä, että mitä hittoa teen täällä. Mikä hitto sai minut tänne tulemaan ja miksi muka pidän tästä paikasta. Inhosin seisoa siinä pysäkillä, läpimärkänä. Inhosin jokaista niitä hemmetin ihmistä, jotka seisoi siinä minun kanssani. Harmia lisäsi kaveri, joka ei pitänyt lupaustansa. Sen takia asiat menevät nyt niin kovin mutkikkaiksi. Inhoan säätämistä. Inhoan huonoja selityksiä, joista kuultaa läpi se, ettei toinen vain viitsinyt, eikä välittänyt pitää sanaansa, vaikka lupasikin. Eniten harmittaa se, että minä olen liian kiltti, liian hyvä uskoinen ja ajattelen, että tällä kertaa se pitää lupauksensa. Ja joka hemmetin kerta, se olen minä joka vain petyn. Ja taas vannon, etten enää ikinä usko häntä, enkä tee mitään hänen varaansa. En vaikka lupaisi sen seitsemän hyvää ja kaunista. Mutta tiedän, aina haluan uskoa siihen hyvään, että meissä olisi se jokaisessa, edes pienesti. Ja kun taas kiroan tyhmyyttäni. Tiedän, että itseäni saan syyttää.
Viikonloppuna tapahtui muuten kaikkea kivaa. Tapasin ystäviä, vietin kavereiden kanssa pienetjoulut. Löysin tästä läheltäni tosi mukavan baarinkin. Pidin siitä paljon, ehkä eksyn sinne uudestaankin, joskus. Ja kiukuissani siivosin koko kodin, kanavoin sitä pahaa mieltäni imuroimiseen. Jokaikisen nurkan varmasti kolistelin raivolla, jos ne pölyt eivät imuriin menneet, ainakin ne juoksivat karkuun naapuriin oven alta. Joskus vain pieni siivoraivoaminen puhdistaa, sekä kodin että mielen. Nyt on jo parempi mieli ja siisti kotikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti