Jos sinulla on rakas, jos sinä elät jonkun kanssa, miksi haikailla toisesta. Miksi ikävöidä vapautta jos rakastat. Näitä kysymyksiä on nyt mietitty paljon. Että mitä mieltä olen. Voiko tykätä monesta yhtä aikaa, rakastaa yhtä niin, että elää hänen kanssaan, mutta pitää myös toisesta ja seikkailla sen toisen kanssa. Minä en tajua. En edes halua tajuta. Ja silti mietin, nyökkäilen ja kuuntelen kun minulle puhutaan.
Ymmärrän sen, että asiat harvoin ovat mustavalkoisia. Vaikka minun rakkauteni olisi valkoista. Minä en jakaisi, ikinä, itseäni enkä toista. Ja toivon ettei kukaan jakaisi itseään minulle ja jollekin muulle. Muille se ei välttämättä ole näin.
Mikä minä olen lynkkaamaan toisen ihmisen elämän, tyylin ja asiat. Minä en ymmärrä, enkä hyväksy. Moralisoin, kyllä, ja en edes haluaisi tietää moisista asioista. Mutta minä tiedän ja yritän kuitenkin ymmärtää, eihän maailma koskaan ole yksiselkoinen. Asioilla on monet puolensa, niin hyvässä kuin pahassakin, ja mikään ei ole helppoa. Tosin sen helppouden taidamme me kadottaa itse.
Mutta sitä minä en ymmärrä, miksi ei sitten pysytä yksin jos kerran halutaan seikkailla, silloinhan sitä saa vapaasti tehdä, ketään loukkaamatta.
Ja onko sitten jokaiselle olemassa se yksi ja oikea. Jonka kanssa elämä kestää kaiken. Miten se menikään, ylä- ja alamäet. Minä haluaisin ainakin sellaisen, että vaikka ryömin kanssasi tai työnnän sinut sinne mäen ylös, tulen viereesi ja jaetaan se alamäki yhdessä, kiljutaan riemusta tai pelätään. Mutta yhdessä. En halua sellaista, yhdessä ylämäki ja sitten jyrkänteeltä alas.
Joskus on vain niin vaikea uskoa mihinkään rakkauteen. Kun tuntuu ettei kukaan siihen usko. Tai tuntuu ettei sillä ole mitään merkitystä, kun toista voidaan satuttaa kuitenkin niin helposti.
Enkä minä sano etteikö jokaisella voisi olla monta oikeaa, jokaiseen hetkeen varmasti sen hetkinen ihminen on oikea, mutta siis SE OIKEA, onko sellaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti