Aamulla työmiehet olivat armeliaalla päällä, antoivat yönsä valvoneen väsyneen nukkua hieman yli yhdeksään. Olin kiitollinen.
Eikä tämä päivä muutenkaan ollut hyvien uutisten päivä. Ilmoitettiin, että oli tapahtunut jotakin, joka olisi voinut olla vakavampaakin. Vakaavampaa kuin verta, tikkejä, mustelmia ja rikkinäisiä asioita, mitä se nyt oli. Oli hyvää onnea taas kerran mukana.
Silti minä istun täällä hiukset säikähdyksestä pystyssä ja mietin että mitä jos. Vaikka turhahan sitä on miettiä, mutta..Tuntuu taas, että olen niin kaukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti