lauantai 24. syyskuuta 2011

Kun pää ja häntä on hukassa..

on elämä mallillansa, sanoi varmasti joku viisas ja suuri. Vaikka minä.

Kaksi päivää tässä on puuhattu kaikenlaista, mutta ihan mitään valmista ei ole tullut. Itseasiassa olen paskin opiskelija ja itseni huijaaja ikinä. En ymmärrä, miten olen selvinnyt edellisistä opiskeluistani edes kohtuullisesti. En ole se ihminen joka tekee kaikki heti, tarttuu hommaan ja hoitaa sen pois siltä seisomalta. Ei, minä olen se, joka jättää kaiken viime tippaan, joka sitten viimeisen yön valvoo ja kiroaa itseään, ettenkö voisi oppia olemaan kunnollinen. En vain voi. Tälläinen homsantuuteli, puuhastelija ja unelmoija vain satun olemaan, joissakin asioissa.
Tai, siis perun vähän puheitani. Itseasissa tietyissa asioissa olen, just nyt kaikki pitää tehdä ja heti, mutta en tasan tässä. Töissäni esim pyrin kaikki hoitamaan niin pian kuin aikataulut antaa myöten, joskus jopa piiskaan työtovereita asioiden edistymisen takia. Ja sitten ihmissuhteet, no ei puhuta nyt edes niistä. Minä hoidan ne miten parhaimmakseni osaan. Siis en osaa.
Mutta siis, asiat hoituu ja ei todellakaan hoidu. Ja että se osaakin olla ärsyttävää.

Minusta tuntuu, että olen vähän niinkuin Maija Poppanen, siis sellainen kun tuulet alkavat puhaltamaan, on aika lähteä. On tuntunut jo hetken siltä, että olisiko aika lähteä. Minne, se onkin se hyvä kysymys, johon en osaa vastata. Olen tietyissa asioissa loputtomiin jahkaaja, mutta on yksi asia missä teen nopeat päätökset, niin on aina ollut. Elämän suunnan muutokset. Viimeisimmän lähtöni päätös tapahtui viikossa.
Nyt kun matkaan junassa, tuntuu hyvältä mennä johonkin. Ehkä tämä voisi olla minun uusi paikkani, ehkä elämä alkaa tässä paikassa, niinkuin se aina on alkanut uusissa paikoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti