sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Leikkikaveri hukassa ja lelut rikki

Niin ei silloin ole helppoa ollenkaan. Pöh.
Kävin tuolla ulkona vähän leikkiin, tai lähinnä seikkaileen. Ja siellä oli hienoa. Kerran vain lensin pitkin kalliota niin, että nyt on peppu mustelmilla, outs. Kyllä, se tyttö joka siellä istui maassa ja kiroili ku korsteeni, olin minä.

Tämä ei olekaan niin kuiva kaupunki, siis seikkailun suhteen, ku ois voinut luulla. Täällä on ihania saaria ja ties mitä, missä voi seikkailla. Se leikkikaveri vain puuttuu. Tai oli minulla nytkin mukana yksi, mutta se oli vähän tylsä, se ei tahtonut kurpoa kaikkien kivien koloja, ja minun ois tehnyt mieli olla, no vähän penikka. Enkä edes saanut jäätelöä, koska sitten ei oltais ehditty bussiin.

Löysin retkiltäni keskiaikaset markkinat ja ritarit. Oh, komeilta vaaleita viikinkejä ja no, tummiakin. Silmä lepäsi. Tosin en tiedä kyllä, että haluaisinko sellaisen ritarin itselleni, mutta ritarit, onhan niissä nyt jotain jännittävää.
Löysin myös vanhoja taloja, ihanan pienen majan, jonka seinät olivat tapetoitu kauniisti. Tuli mieleen linna ja tanssiaiset. Niin kaunista. Löysin myös sellaisen aitan, sellaisen missä vanhojen suomifilmien kauniit tytöt nukkuivat  ja joiden ovia kolkuttelivat ne komeat urheat miehet.

Aurinko, kaunis ilma, kallio, meri...tiedättekö, siellä pitäisi olla mukana just se tyyppi jonka kainalossa haluat istua ja jonka kanssa voisit kuvitella suutelevasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti