En enää synkistele hetkeäkään. Pyh, maailma, minä kyllä pärjään. Pärjään tämänkin syksyn ilman kainaloa. Minä selviän kaikesta työstäni. Selviän joka ikisen tentinkin, vaikka tuntuu etten jaksa. Mutta jaksan kyllä, jos ei muuten niin hampaat irvessä.
Päätin, että ikävän saa kaikkoamaan sillä, että lähtee sinne minne on ikävä. Tilasin liput ja varasin loman. Minä lennän.
Päätin, vaikka se rakkaus ei ole minua varten, näköjään. Minä menen silti sinne, paikkaan mikä on kuulemma rakastavaisille. Pyh, minä menen ilman rakkauttakin ja rakastan sitä kaupunkia. Ostin liput sinnekin ja varasin toisen loman.
Otin itseäni niskasta kiinni, ja olin yhteydessä maailman ihanimman ihmisen kanssa, hän voi hyvin. Minua lämmittää ajatus aina siitä, että hän on minun ystäväni ja että jos maailmassa olisi mahdollisuus, hän olisi minun suurin ihastukseni.
Ja vaikka yksin täällä lattialla istunkin, on minulla tuossa lähellä hyvä kirja, monta kynttilää palaa ympäriinsä ja viltti lämmittää kun on kylmä. Ajattelen kaikki ihania ihmisiä, joita minun ympärilläni on ja olen heistä iloinen. En minä siis yksin ole ollenkaan. Enkä ajattele sitä mitä minulle ei ole, ajattelen vain sitä mitä minulla on, koska silloin hymyilen. Ja ajattelen, että kyllä aika näyttää, mitä tuleman pitää. Niin se vain on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti