Ja pieni osa kevään, tulevan kesän hengestä henkäisi. Näin ainakin aurinkoa, jotain väriä elämässä. Se seisoi edessäni kaupassa, oli huikean pitkä, vaalea. Hirvittävän tuima katse ja sitten se hymyili. Hyvänen aika, ehkä herään vielä eloon.
Tuntui, että se oli kaksi kertaa minua pidempi, edes varvistelu ei auttanut. Hymyilin. Ihminen ajattelee kummallisuuksia keskellä kauppajonoa. Mietin miten joku on niin korkea ja joku niin matala. Ja kuinka veikeän oloista on pitkä ja pätkä.
Ajattelin, että jos uskaltaisin sanoa hei..mutta tänään ei ollut vielä sen aika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti