Minun kevät katosi, meni jonnekki pois ja jätti minut ryppyiseksi. Se, että päivä on ollut täynnä iloa, itkettää minua.Yritän olla vaipumatta katkeraan suohon, yritän nähdä kauneutta. Nyt se on vain vaikeaa, erittäin hankalaa. Haluaisin huutaa, kysyä että miksi minä rämmin tässä taas. Miksi minulle ei tapahdu hyvyyttä. Miksi kaikki tuntuu silloin pahalta kun pitäisi tuntua hyvältä.
Rakkaus asui tässä päivässä. Kaikki muiden rakkaus. Olen iloinen muiden onnellisuuksista, hymyistä ja iloista. Silti minä itken omaa itkuani yksin ilta auringossa.
Miksi silloin kuin toiset juhlistavat rakkautta, löytävät toisensa, kysellään siltä jolla ei ole ketään, että miksi. Tänään halusin huutaa jokaiselle kysyjälle, etten tiedä. Ehkä minä olen viallinen. Ehkä minä olen se ihminen jolle ei tässä maailmassa ole vastakappaletta.
Mutta kaikesta huolimatta, vaikka kasvoni ovat kosteat kyynelistä, vaikka minun ihmistä ei ikinä löystyisi, haluan että kaikki joista pidän, löytävät rakkautensa, ilonsa ja hymynsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti