sanoit, älä ole niin hankala. No kiitos. Tätä arvostan, sanoin ja pyysin tarkennusta. Kerrotko vielä, että miten pitäisi olla. Mikä tekee minusta hankalan. Että puhun liian suoraan. Että en osaa olla oikein, miten edes ollaan oikein. Anteeksi. En oikein osaa olla muuta kuin oma itseni, tällainenhan minä olen ja sinä tiedät sen.
Mutta lupaan, kyllä, pidän edelleen pääni, sanon vastaan jos on tarvetta, kuuntelen sinua ja otan huomioon näkökantasi, mutta teen kaiken päätökseni itse, teen niin aina. Koska tämä elämähän on minun, eikö vain.
Että hankala, ja siksi olen yksin, niin yksin ilman häntä. Sitä oikeaa, sitä mitä viedään kotiin näytille, no sitä suurta... Tätä nyt sitten on mietitty. En minä nyt mahdoton ole, en ollenkaan. Vai olenko....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti