Ja senpä takia makailen sängylläni yksin, tyynyä halaten. Katson Avaraa luontoa ja toivon, että minun ei aina tarvitsisi tehdä tätä yksin.. Että joku joskus jakaisi tämän hetken minun kanssani. Kietoutuisi minuun, painaisi leukansa päälakeeni ja silittäisi samalla käsivarttani ja katsoisi tuota telkkaria kanssani, jonka nyt avasin, ehkä ekaa kertaa sitten tammikuun.
Hmm..Joo, minulla on ollut tänään vapaa-päivä. Päivä jona en ole tehnyt mitään työhön tai kouluun liittymää. Tämä on ollut kovin poikkeuksellista, koska en melkein muista sellaista hetkeä olleen sitten uuden vuoden jälkeen. No mutta, tänään siis olen joogannut, lukenut hömppäkirjoja (niissä ne miehet aina kietoutuvat naisiinsa :), kuunnellut musiikkia ja ollut vain. Ja tätä olen kaivannutkin, aikaa vain minulle ja olemiselle.
Mutta tuosta sitä saa mitä tilaa. Siis kun mietin sitä, että olen yksin. Niin no, onko se ihme nyt sitten. Annoin pakit yhdellekin, jopa ehkä varteenotettavallekin miehelle. Koska ei minusta ole tapailemaan ketään tämän kiireen keskellä. Mitä järkeä on aloittaa mitään, jos sinun pitää kalenterista katsoa, että jahas. No voidaan kuule nähdä kahden viikon päästä klo 13-17 välisenä aikana tai sitten minä päivänä vain klo 22-24 välisenä aikana. Mutta mitä luultavammin olen silloin kuoleman väsynyt. Että ei minulla ole sinulle aikaa eikä energiaa nyt. Ja mitä ilmeisemmin ei edes tarpeeksi mielenkiintoa, että järjestäisin sitä aikaa, kai.
Onneksi olen luvannut nousta tästä aikatauluttamis suosta muutaman kuukauden sisällä ja samalla myös aloittaa uudelleen sosiaalisen elämäni. Ensi kuulle on jo tyttöjen kanssa sovittu humputtelua ulkomailla ja sitten pitkää lomaa rakkaiden parissa siellä missä aurinko paistaa hangilla.
lauantai 25. helmikuuta 2012
sunnuntai 12. helmikuuta 2012
Huonon ihmisen viikonloppu
Seisoin ikkunan takana ja huusin. Mies kohotteli käsiään, eikä ymmärtänyt. Seinässä reikä, eikä hän ymmärrä. Minua hermostutti, mutta ei se mitään auttanut. Nyt minulla on teipattu seinä, reikää on enää vähän jäljellä. Ja minä en jaksa välittää.
Seisoin sen samaisen ikkunan ääressä ja kuuntelin puhelimessa poikaa. Hän rakastaa ja minun mahani on kipeä kun hän niin tekee. Hän kysyy, mitä ajattelen. Ja minä ajattelen, ajattelen jotakuta muuta joka voisi olla rakas. Ajattelen aikaa jolloin olisin ollut rakastanut. Ajattelen pakkasta. Ajattelen jäätymistä ja sitä, että mitä tähän pitäisi sanoa. Enkä minä sano mitään.
Seisoin elokuvateatterin aulassa toisen pojan kanssa ja ihmettelin mitä teen siellä. Minä en olisi jaksanut kuunnella enää yhtäkään epäonnistunutta pokausjuttua, enää yhtään huono hetkeä ja ikävää. Minulla itselläni ne ovat nyt kaikki, eikä kukaan kuuntele sitä. Enkä minä jaksaisi olla kenenkään hyvä ihminen juuri nyt.
Tuntuu että tämä maailman on nyt täynnä sydämiä, rakkautta, ihmisiä jotka pitävät toisiaan kädestä kiinni, suukottelevat ja ovat lähellä toisiaan. Minä vain en nyt jaksaisi yhtään tuollaista. Ei, en sano, että kaikkien pitäisi lopettaa rakastamasta. Ei kenenkään rakkaus ole minulta poissa. Minä en vain jaksa sitä nyt.
Ja kun minä en nyt jakaisi mitään tai ketään, tuntuu kuin olisin huono ihminen. Tietenkin minun pitää jaksaa. Olla ystävän olkapää, ymmärtää sitä rakkautta ja jopa remonttimiestäkin. Mutta kun ainoa asia mitä haluaisin tehdä, on mennä istumaan pöydän alle ja mököttää vähän, koko maailmalle.
Seisoin sen samaisen ikkunan ääressä ja kuuntelin puhelimessa poikaa. Hän rakastaa ja minun mahani on kipeä kun hän niin tekee. Hän kysyy, mitä ajattelen. Ja minä ajattelen, ajattelen jotakuta muuta joka voisi olla rakas. Ajattelen aikaa jolloin olisin ollut rakastanut. Ajattelen pakkasta. Ajattelen jäätymistä ja sitä, että mitä tähän pitäisi sanoa. Enkä minä sano mitään.
Seisoin elokuvateatterin aulassa toisen pojan kanssa ja ihmettelin mitä teen siellä. Minä en olisi jaksanut kuunnella enää yhtäkään epäonnistunutta pokausjuttua, enää yhtään huono hetkeä ja ikävää. Minulla itselläni ne ovat nyt kaikki, eikä kukaan kuuntele sitä. Enkä minä jaksaisi olla kenenkään hyvä ihminen juuri nyt.
Tuntuu että tämä maailman on nyt täynnä sydämiä, rakkautta, ihmisiä jotka pitävät toisiaan kädestä kiinni, suukottelevat ja ovat lähellä toisiaan. Minä vain en nyt jaksaisi yhtään tuollaista. Ei, en sano, että kaikkien pitäisi lopettaa rakastamasta. Ei kenenkään rakkaus ole minulta poissa. Minä en vain jaksa sitä nyt.
Ja kun minä en nyt jakaisi mitään tai ketään, tuntuu kuin olisin huono ihminen. Tietenkin minun pitää jaksaa. Olla ystävän olkapää, ymmärtää sitä rakkautta ja jopa remonttimiestäkin. Mutta kun ainoa asia mitä haluaisin tehdä, on mennä istumaan pöydän alle ja mököttää vähän, koko maailmalle.
lauantai 28. tammikuuta 2012
Kunpa joku odottaisi minua jossakin
Hengissä ollaan, paljon mietitty ja oltu miettimättäkin. Ja kun ei miettimällä mikään muutu, paitsi ehkä ihmisen oma mieli, asenne tai jotain. Mutta siis, asiat, ihmiset, ne ei muutu vaikka sinä miettisit hamaan ikuisuuteen asti. Pitäisi siis tehdäkin jotain, jotta asiat etenisivät. Mutta mitä, se on vielä vähän auki. Tai no, jos edes saisi suunsa joskus auki. Tätä työstetään siis vielä.
Ja kun ei mikään ole selvinnyt tällä miettimisellä. Tai aikataulutettu elämäni. Kalenteri kädessä siis juoksen tukka putkella. Lasken sekunteja, mietin mikä määrä unta on tarpeeksi, että ehdinkö vielä tänään tehdä jotain. Kai tällä menolla poltetaan sitä kynttilää kummastakin päästä. Mutta tämä on tilanne nyt. Sillä mennään.
Miehet, treffit, ne on mysteeri asiaa. Niitä en mieti. En vaikka mieli tekisi. Koska tällä hetkellä minä edelleen haluan mahdottomia ja saisin sellaisen mitä en halua. Olen siis ilman mitään. Mutta silti toivon tuota mitä tuossa otsikossa lukee. Toivon, että jossakin joku ajattelisi minua, edes hetken. Minäkin takuulla ajattelen häntä, bussissa/ratikassa/joogamatolla/kahvitauolla, silloin kun minulla on hetki omaa aikaa, ennen kuin taas juoksen.
Niin ja, viikon opetus. Tai ainakin tämän päivän. Kun menet kahville jonkun kanssa. Älä missään tapauksessa osta korvapuustia, jos sinulle on omituinen tapa syödä se. Ehkä seuralaisesi ei kestä sitä kun pulla tavallaan teurastetaan osiin ja sitten syödään pala palalta.
Nyt pitää kuitenkin taas vähän juosta...
Ja kun ei mikään ole selvinnyt tällä miettimisellä. Tai aikataulutettu elämäni. Kalenteri kädessä siis juoksen tukka putkella. Lasken sekunteja, mietin mikä määrä unta on tarpeeksi, että ehdinkö vielä tänään tehdä jotain. Kai tällä menolla poltetaan sitä kynttilää kummastakin päästä. Mutta tämä on tilanne nyt. Sillä mennään.
Miehet, treffit, ne on mysteeri asiaa. Niitä en mieti. En vaikka mieli tekisi. Koska tällä hetkellä minä edelleen haluan mahdottomia ja saisin sellaisen mitä en halua. Olen siis ilman mitään. Mutta silti toivon tuota mitä tuossa otsikossa lukee. Toivon, että jossakin joku ajattelisi minua, edes hetken. Minäkin takuulla ajattelen häntä, bussissa/ratikassa/joogamatolla/kahvitauolla, silloin kun minulla on hetki omaa aikaa, ennen kuin taas juoksen.
Niin ja, viikon opetus. Tai ainakin tämän päivän. Kun menet kahville jonkun kanssa. Älä missään tapauksessa osta korvapuustia, jos sinulle on omituinen tapa syödä se. Ehkä seuralaisesi ei kestä sitä kun pulla tavallaan teurastetaan osiin ja sitten syödään pala palalta.
Nyt pitää kuitenkin taas vähän juosta...
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
hämmennystä vaille valmista.
Siitä on muutaman päivän päästä vuosi kun aloin tätä blogia kirjoittamaan. Ja nyt tuntuu ettei minulla enää riitä sanoja tähän. Tai siis riittäisi mutta en tiedä mitä oikein kirjoittaisin. Jotenkin tämä vuosi on nyt alkanut kovin paljon hämmentävämmin kuin edellinen. Asetelma on kuitenkin sama. Yksin. Mikä toisaalta ei tunnu olevan paha asia, kuitenkaan. Vaikka se kaipuu toisen lähelle on välillä niin kova.
Kuitenkin juuri nyt on selvää, etten minä edes tiedä mitä haluan. Haluan kaiken ja en mitään.
Ja nyt jotenkin mies asiat on ihan sekaisin minun ympärilläni. Tietenkin voi olla, että minä luen kaiken väärin. Mutta hitto. Kaikki hämmentää.
Minä itse haluaisin ihastua yhteen, mutta kun se ei ole mahdollista. Kerrankin jonkun kanssa tuntuu, että tässä voisi kysyntä ja tarjonta kohdata. Mutta kun, mikään ei ole helppoa, yksinkertaista ja mahdollista. Kerrankin tiedän tässä maailmassa ihmisen, joka on erilainen, ja jolla on ehkä kyky nähdä ja kuunnella minua. Hän on erilainen ja hyvänlainen minulle ja se viehättää minua suuresti. Mutta, valitettavasti elämä on joskus yhtä muttaa vaan.
Sitten on toinenkin ihminen. Ihminen joka on alkanut minua hämmentämään entistä enemmän. Me olemme liikaa yhdessä. Kohta ei mene päivääkään, etteikö me nähdä tai jutella mesessä. Tosin meistäkään ei ikinä voi tulla mitään tämän enempää. Enempää kuin ystäviä. Mutta välillä minusta tuntuu, että hänen signaalinsa ovat jotain muuta kuin ehkä kaverillisia ja minä joudun torppaamaan ne. Vaikka välillä mietin omia periaatteitani ja ajattelen et hittoako minä mistään välitän. Jos vaan antaisi mennä. Mutta se jos mikä on varmaan, jos antaa mennä, jotain tuhoutuu. Ja kun tiedän, ettei pidemmän päälle meistä tulisi mitään.
Ja jotenkin, vaikka ajattelin vielä loppu vuodesta, että tästä vuodesta tulee sellainen verkkainen mutta jotenkin soljuva. Nyt vain ei näytä yhtään mikään verkkaiselta eikä soljuvalta. Näyttää kiireeltä ja mahdottomalta josta toki aion tehdä mahdollista. Nyt vain tarvitsen hetken miettimistaukoa ja etäisyyttä kaikesta nähdäkseni taas selkeämmin.
Kuitenkin juuri nyt on selvää, etten minä edes tiedä mitä haluan. Haluan kaiken ja en mitään.
Ja nyt jotenkin mies asiat on ihan sekaisin minun ympärilläni. Tietenkin voi olla, että minä luen kaiken väärin. Mutta hitto. Kaikki hämmentää.
Minä itse haluaisin ihastua yhteen, mutta kun se ei ole mahdollista. Kerrankin jonkun kanssa tuntuu, että tässä voisi kysyntä ja tarjonta kohdata. Mutta kun, mikään ei ole helppoa, yksinkertaista ja mahdollista. Kerrankin tiedän tässä maailmassa ihmisen, joka on erilainen, ja jolla on ehkä kyky nähdä ja kuunnella minua. Hän on erilainen ja hyvänlainen minulle ja se viehättää minua suuresti. Mutta, valitettavasti elämä on joskus yhtä muttaa vaan.
Sitten on toinenkin ihminen. Ihminen joka on alkanut minua hämmentämään entistä enemmän. Me olemme liikaa yhdessä. Kohta ei mene päivääkään, etteikö me nähdä tai jutella mesessä. Tosin meistäkään ei ikinä voi tulla mitään tämän enempää. Enempää kuin ystäviä. Mutta välillä minusta tuntuu, että hänen signaalinsa ovat jotain muuta kuin ehkä kaverillisia ja minä joudun torppaamaan ne. Vaikka välillä mietin omia periaatteitani ja ajattelen et hittoako minä mistään välitän. Jos vaan antaisi mennä. Mutta se jos mikä on varmaan, jos antaa mennä, jotain tuhoutuu. Ja kun tiedän, ettei pidemmän päälle meistä tulisi mitään.
Ja jotenkin, vaikka ajattelin vielä loppu vuodesta, että tästä vuodesta tulee sellainen verkkainen mutta jotenkin soljuva. Nyt vain ei näytä yhtään mikään verkkaiselta eikä soljuvalta. Näyttää kiireeltä ja mahdottomalta josta toki aion tehdä mahdollista. Nyt vain tarvitsen hetken miettimistaukoa ja etäisyyttä kaikesta nähdäkseni taas selkeämmin.
torstai 5. tammikuuta 2012
Minä haluaisin kertoa siitä miten ihastuin ja rakastuin...
mutta kun ei minulle ole sitä satua kerrottavana, niin kerronkin muutaman palan itsestäni.
2. joskus kyllästyn ihmisiin. Joka ikiseen ystäväänikin. Ja sitten haluan olla yksin, vain ikävöidäkseni heitä kaikkia.
3. olen salamaihastuja. Ainakin kerran päivässä ihastun johonkin. Esim tänään ihastuin tuolla kadulla törmäämääni vähän rentun oloiseen poikaan. Oh sitä hymyä. Mutta yhtä äkkiä kun ihastun, yhtä äkkiä unohdankin ne.
4. olen myös salama tulistuja. Leimuan, räsähtelen ja poksun ihan liian helposti. Onneksi en ole pitkä vihainen räsähtelyissäni. Vuoden olen pisimmilläni ollut puhumatta parhaan ystäväni kanssa.
5. minusta kaikkein paras annettu lahja on sellainen, joka annetaan siksi, että toinen on vain tullut sinun mieleesi. Vaikka kesken kauppa reissun ajattelet toista ja ostat hänelle mandariinin, koska tiedät hänen pitävän siitä ja ajattelet toisesta kauniisti.
6. minä olen maailman epäromanttisin ihminen, mutta siitä huolimatta luen kaikkea romanttista hömppää ja katson hömppäleffoja.
7. syön kaurapuuroni raejuuston kera
8. pidän muumeista, ystäväni sanovatkin minun olevan sukua Pikku Myylle.
9. omaan kyvyn sanoa hankalasti, kärkkäästi, suoraviivaisesti ja sarkastisesti asioita. Mikä aina ei ole hyvä asia.
10. Kun hämmennyn, menen sanattomaksi ja pakenen paikalta.
Ja koska olen tänään kaikkien iloksi huudattunut tätä biisi kerran jos toisenkin, tässä se teillekin.
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
minusta
Juuri minusta, hassusta ihmisen lapsesta. Josta ei kuitenkaan ole paljoa sanomista. Niin itse ainakin ajattelen. Mutta ehkä on sittenkin. Ehkä olenkin mielenkiintoinen ihminen, vaikka toisin ajattelen. Minä väärinajattelja, ehkä.
Miten kummallista se onkaan. Kun minulta kysyy, että mitä kuuluu. Vastaan, kiitos hyvin. Ja alan kyselemään kysyjän kuulumisia. Ja juttelemaan kaikesta, maan ja taivaan välistä. Mutta en minusta. Eilinen keskustelu yhden ystäväisen kanssa sai minut ajattelemaan minua. Ja tänään toisen ystäväiseni kanssa juttelin myös. Siitä, miksi sitä ei osaa antaa itsestään mitään. Minä ehkä todellakin olen väärinajattelja. Siis itsestäni. Miksei kukaan muka voisin olla kiinnostunut minun asioistani, mielipiteistäni. Olenhan minäkin kiinnostunut ihmisten tarinoista. Joten ehkä hekin ovat minun.
Jotenkin tuntuu aina, etten osaa oikein kertoilla itsestäni. Minun ujous tekee sen, etten halua vaivata ketään omilla jutuillani. Ehkä minusta saa sellaisen kuvan, etten halua kertoa itsestäni mitään. Mutta ei se niin ole. Kyllä minä haluan. Minä vain en oikein osaa. En osaa kertoa, että päivällä mietin ihmisiä, kuinka erilaisia me olemme ja kuinka me haluamme niin erilaisia asioita ja silti me tulemme hyvin toimeen. Enkä minä osaa kertoa, että pidän pitkistä keskusteluista ystävieni kanssa. Enkä minä osaa kertoa toiselle, että hän on tärkeä minulle, että minä olen kiinnostunut ja että pidän hänestä. Minä tiedän kuinka tärkeää se on, sanoa hyviä sanoja. Mutta kun ensimmäinen oma ajatus on, että miksi ketään kiinnostaa minun sanomiseni. Miksi minusta kukaan olisi kiinnostunut.
Enkä sanoisi, että minulla on huono itsentunto, että siitä tämä kaikki johtuu. Koska en pidä itseäni huonona, enkä mielenkiinnottomana ihmisenä. Jotenkin vain ajattelen, että minun juttuni eivät ole tärkeitä ja että ne ovat jotenkin hölmöjä ja epäkiinnostavia. Kuka nyt sellaisia ajatuksia, unelmania tai mitään muukaan haluaa kuunnella. Koska kaikkien muiden ihmisten asiat tuntuvat minusta aina kiinnostavimmilta kuin omani.
Mutta minä opettelen. Opettelen kertomaan itsestäni. Opettelen ajattelemaan, että minunkin hassut tarinani ovat kiinnostavia. Tiedän kyllä, että tämä opetteleminen on hidasta, mutta yritän parhaani. Koska kuitenkin taidan haluta ostata kertoa minusta.
Miten kummallista se onkaan. Kun minulta kysyy, että mitä kuuluu. Vastaan, kiitos hyvin. Ja alan kyselemään kysyjän kuulumisia. Ja juttelemaan kaikesta, maan ja taivaan välistä. Mutta en minusta. Eilinen keskustelu yhden ystäväisen kanssa sai minut ajattelemaan minua. Ja tänään toisen ystäväiseni kanssa juttelin myös. Siitä, miksi sitä ei osaa antaa itsestään mitään. Minä ehkä todellakin olen väärinajattelja. Siis itsestäni. Miksei kukaan muka voisin olla kiinnostunut minun asioistani, mielipiteistäni. Olenhan minäkin kiinnostunut ihmisten tarinoista. Joten ehkä hekin ovat minun.
Jotenkin tuntuu aina, etten osaa oikein kertoilla itsestäni. Minun ujous tekee sen, etten halua vaivata ketään omilla jutuillani. Ehkä minusta saa sellaisen kuvan, etten halua kertoa itsestäni mitään. Mutta ei se niin ole. Kyllä minä haluan. Minä vain en oikein osaa. En osaa kertoa, että päivällä mietin ihmisiä, kuinka erilaisia me olemme ja kuinka me haluamme niin erilaisia asioita ja silti me tulemme hyvin toimeen. Enkä minä osaa kertoa, että pidän pitkistä keskusteluista ystävieni kanssa. Enkä minä osaa kertoa toiselle, että hän on tärkeä minulle, että minä olen kiinnostunut ja että pidän hänestä. Minä tiedän kuinka tärkeää se on, sanoa hyviä sanoja. Mutta kun ensimmäinen oma ajatus on, että miksi ketään kiinnostaa minun sanomiseni. Miksi minusta kukaan olisi kiinnostunut.
Enkä sanoisi, että minulla on huono itsentunto, että siitä tämä kaikki johtuu. Koska en pidä itseäni huonona, enkä mielenkiinnottomana ihmisenä. Jotenkin vain ajattelen, että minun juttuni eivät ole tärkeitä ja että ne ovat jotenkin hölmöjä ja epäkiinnostavia. Kuka nyt sellaisia ajatuksia, unelmania tai mitään muukaan haluaa kuunnella. Koska kaikkien muiden ihmisten asiat tuntuvat minusta aina kiinnostavimmilta kuin omani.
Mutta minä opettelen. Opettelen kertomaan itsestäni. Opettelen ajattelemaan, että minunkin hassut tarinani ovat kiinnostavia. Tiedän kyllä, että tämä opetteleminen on hidasta, mutta yritän parhaani. Koska kuitenkin taidan haluta ostata kertoa minusta.
sunnuntai 1. tammikuuta 2012
Uusi vuosi ja uudet kujeet
Minusta vain tuntuu, että näillä samoilla mennään, millä on menty jo vuosia. Hyvän ja huonon vuoristoradalla.
Jos hyvältä tuntuu, niin sen jälkeen on takuulla odotettavissa huonojakin aikoja. Tavallaan tuo mennyt vuosi oli hyvä ja huono. Varsinkin loppuvuosi tuntui hyvältä, leijuin koko joulukuun. Tänään tosin hieman on ollut alakuloa ilmassa, jotenkin tiesin taas olevani yksin tässä maailmassa.
Ennen uutta vuotta sain ehkä vihdoin jo muutaman vuoden kestäneen maailman turhimman jutun katkeamaan. Okei, siihen tarvittiin kovin monta epäluottamus asiaa ja kiukkuinen hetki, mutta ehkä vihdoinkin kumpikin ymmärsi, ettei sellainen mikä ei ikinä johda mihinkään kannata jatkuakaan. Toisaalta, edelleenkin mietin, että miksen sitä jatkanut, koska onko mitään muutakaan saatavilla. Menihän meillä se yksi asia niin hiton loistavasti.
Ja asia mistä menneestä vuodesta olen iloinen, on ne muutamat uudet ihmiset minun elämässä. He ovat loistavia ja minä toivon, että me kestämme toisiamme tulevaisuudessakin. Ja juuri tuo kestäminen on se oikea sana, koska vaikka minulla on heidän seurassa hyvä ja rento olla, toivon että heilläkin minun. Minä kun olen hankala, välillä niin hiton vaikeasti tajuttava ihminen. Ja niin ovat hekin, uudet ihmisenikin. Joten meillä on ymmärtämistä ja kestämistä toisissamme, hyvällä tavalla siis.
Ja ne vuoden huonot asiat. Se ikävä sitä toista. Ne omat yritelmät ja pettymiset. Läheisten huonot uutiset ja fiilikset. Ikävä ystäviä ja perhettä, jotka eivät ole lähellä.
Tiedän, että tänäkin vuonna ihan varmasti tulee näitä asioita eteen, mutta sellaista se tämän elämä on. Hyviä ja huonoja hetkiä.
Mutta nuo muutama hyvä asiat, ne kuitenkin huojentavat matkaani tähän vuoteen. Toivon kaikille hyvää tätä vuotta. Olkoon onni meidän jokaisen kanssa ja rakkaus. Rakastutaan tänä vuonna kaikki. Ne joilla on jo oma rakas, rakastuu häneen vielä lujemmin ja meillä, joilla ei ole ketään, me rakastumme niihin elämämme ihmisiin.
Jos hyvältä tuntuu, niin sen jälkeen on takuulla odotettavissa huonojakin aikoja. Tavallaan tuo mennyt vuosi oli hyvä ja huono. Varsinkin loppuvuosi tuntui hyvältä, leijuin koko joulukuun. Tänään tosin hieman on ollut alakuloa ilmassa, jotenkin tiesin taas olevani yksin tässä maailmassa.
Ennen uutta vuotta sain ehkä vihdoin jo muutaman vuoden kestäneen maailman turhimman jutun katkeamaan. Okei, siihen tarvittiin kovin monta epäluottamus asiaa ja kiukkuinen hetki, mutta ehkä vihdoinkin kumpikin ymmärsi, ettei sellainen mikä ei ikinä johda mihinkään kannata jatkuakaan. Toisaalta, edelleenkin mietin, että miksen sitä jatkanut, koska onko mitään muutakaan saatavilla. Menihän meillä se yksi asia niin hiton loistavasti.
Ja asia mistä menneestä vuodesta olen iloinen, on ne muutamat uudet ihmiset minun elämässä. He ovat loistavia ja minä toivon, että me kestämme toisiamme tulevaisuudessakin. Ja juuri tuo kestäminen on se oikea sana, koska vaikka minulla on heidän seurassa hyvä ja rento olla, toivon että heilläkin minun. Minä kun olen hankala, välillä niin hiton vaikeasti tajuttava ihminen. Ja niin ovat hekin, uudet ihmisenikin. Joten meillä on ymmärtämistä ja kestämistä toisissamme, hyvällä tavalla siis.
Ja ne vuoden huonot asiat. Se ikävä sitä toista. Ne omat yritelmät ja pettymiset. Läheisten huonot uutiset ja fiilikset. Ikävä ystäviä ja perhettä, jotka eivät ole lähellä.
Tiedän, että tänäkin vuonna ihan varmasti tulee näitä asioita eteen, mutta sellaista se tämän elämä on. Hyviä ja huonoja hetkiä.
Mutta nuo muutama hyvä asiat, ne kuitenkin huojentavat matkaani tähän vuoteen. Toivon kaikille hyvää tätä vuotta. Olkoon onni meidän jokaisen kanssa ja rakkaus. Rakastutaan tänä vuonna kaikki. Ne joilla on jo oma rakas, rakastuu häneen vielä lujemmin ja meillä, joilla ei ole ketään, me rakastumme niihin elämämme ihmisiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)