Siitä on muutaman päivän päästä vuosi kun aloin tätä blogia kirjoittamaan. Ja nyt tuntuu ettei minulla enää riitä sanoja tähän. Tai siis riittäisi mutta en tiedä mitä oikein kirjoittaisin. Jotenkin tämä vuosi on nyt alkanut kovin paljon hämmentävämmin kuin edellinen. Asetelma on kuitenkin sama. Yksin. Mikä toisaalta ei tunnu olevan paha asia, kuitenkaan. Vaikka se kaipuu toisen lähelle on välillä niin kova.
Kuitenkin juuri nyt on selvää, etten minä edes tiedä mitä haluan. Haluan kaiken ja en mitään.
Ja nyt jotenkin mies asiat on ihan sekaisin minun ympärilläni. Tietenkin voi olla, että minä luen kaiken väärin. Mutta hitto. Kaikki hämmentää.
Minä itse haluaisin ihastua yhteen, mutta kun se ei ole mahdollista. Kerrankin jonkun kanssa tuntuu, että tässä voisi kysyntä ja tarjonta kohdata. Mutta kun, mikään ei ole helppoa, yksinkertaista ja mahdollista. Kerrankin tiedän tässä maailmassa ihmisen, joka on erilainen, ja jolla on ehkä kyky nähdä ja kuunnella minua. Hän on erilainen ja hyvänlainen minulle ja se viehättää minua suuresti. Mutta, valitettavasti elämä on joskus yhtä muttaa vaan.
Sitten on toinenkin ihminen. Ihminen joka on alkanut minua hämmentämään entistä enemmän. Me olemme liikaa yhdessä. Kohta ei mene päivääkään, etteikö me nähdä tai jutella mesessä. Tosin meistäkään ei ikinä voi tulla mitään tämän enempää. Enempää kuin ystäviä. Mutta välillä minusta tuntuu, että hänen signaalinsa ovat jotain muuta kuin ehkä kaverillisia ja minä joudun torppaamaan ne. Vaikka välillä mietin omia periaatteitani ja ajattelen et hittoako minä mistään välitän. Jos vaan antaisi mennä. Mutta se jos mikä on varmaan, jos antaa mennä, jotain tuhoutuu. Ja kun tiedän, ettei pidemmän päälle meistä tulisi mitään.
Ja jotenkin, vaikka ajattelin vielä loppu vuodesta, että tästä vuodesta tulee sellainen verkkainen mutta jotenkin soljuva. Nyt vain ei näytä yhtään mikään verkkaiselta eikä soljuvalta. Näyttää kiireeltä ja mahdottomalta josta toki aion tehdä mahdollista. Nyt vain tarvitsen hetken miettimistaukoa ja etäisyyttä kaikesta nähdäkseni taas selkeämmin.
Ihana kirjoitus Hipaisu!
VastaaPoistaKuulostaa niin tutulta.Itse mietiskelen juurikin samoja asioita oman elämäni suhteen enkä minäkään löydä mitään helppoa ja oikeaa ratkaisua.
Tunteet vaan on joskus niin vaikeita.
Minäkin haluaisin kaiken mutta haluaisinko sittenkään.
Välillä on oikeasti hyvä pysähtyä miettimään itseään mutta entä sitten,kun ei se miettiminen johda mihinkään jääkö siis "jatkuva" miettiminen päälle.Olisipa elämä joskus helpompaa.
Kirjoitin itse näin:
"On siis ollut jännä huomata mitä kaikkea sitä itsestään löytääkään,kun joskus käy siellä pohjilla katsomassa sitä elämäänsä vähän toiseltakin kantilta."
Ja tuo ohje on aika osuva vaikka itse sanonkin.
Ja mahdollisimman ihanaa loppu vuotta!