keskiviikko 4. tammikuuta 2012

minusta

Juuri minusta, hassusta ihmisen lapsesta. Josta ei kuitenkaan ole paljoa sanomista. Niin itse ainakin ajattelen. Mutta ehkä on sittenkin. Ehkä olenkin mielenkiintoinen ihminen, vaikka toisin ajattelen. Minä väärinajattelja, ehkä.

Miten kummallista se onkaan. Kun minulta kysyy, että mitä kuuluu. Vastaan, kiitos hyvin. Ja alan kyselemään kysyjän kuulumisia. Ja juttelemaan kaikesta, maan ja taivaan välistä. Mutta en minusta. Eilinen keskustelu yhden ystäväisen kanssa sai minut ajattelemaan minua. Ja tänään toisen ystäväiseni kanssa juttelin myös. Siitä, miksi sitä ei osaa antaa itsestään mitään. Minä ehkä todellakin olen väärinajattelja. Siis itsestäni. Miksei kukaan muka voisin olla kiinnostunut minun asioistani, mielipiteistäni. Olenhan minäkin kiinnostunut ihmisten tarinoista. Joten ehkä hekin ovat minun.

Jotenkin tuntuu aina, etten osaa oikein kertoilla itsestäni. Minun ujous tekee sen, etten halua vaivata ketään omilla jutuillani. Ehkä minusta saa sellaisen kuvan, etten halua kertoa itsestäni mitään. Mutta ei se niin ole. Kyllä minä haluan. Minä vain en oikein osaa. En osaa kertoa, että päivällä mietin ihmisiä, kuinka erilaisia me olemme ja kuinka me haluamme niin erilaisia asioita ja silti me tulemme hyvin toimeen. Enkä minä osaa kertoa, että pidän pitkistä keskusteluista ystävieni kanssa. Enkä minä osaa kertoa toiselle, että hän on tärkeä minulle, että minä olen kiinnostunut ja että pidän hänestä. Minä tiedän kuinka tärkeää se on, sanoa hyviä sanoja. Mutta kun ensimmäinen oma ajatus on, että miksi ketään kiinnostaa minun sanomiseni. Miksi minusta kukaan olisi kiinnostunut.
Enkä sanoisi, että minulla on huono itsentunto, että siitä tämä kaikki johtuu. Koska en pidä itseäni huonona, enkä mielenkiinnottomana ihmisenä. Jotenkin vain ajattelen, että minun juttuni eivät ole tärkeitä ja että ne ovat jotenkin hölmöjä ja epäkiinnostavia. Kuka nyt sellaisia ajatuksia, unelmania tai mitään muukaan haluaa kuunnella. Koska kaikkien muiden ihmisten asiat tuntuvat minusta aina kiinnostavimmilta kuin omani.

Mutta minä opettelen. Opettelen kertomaan itsestäni. Opettelen ajattelemaan, että minunkin hassut tarinani ovat kiinnostavia. Tiedän kyllä, että tämä opetteleminen on hidasta, mutta yritän parhaani. Koska  kuitenkin taidan haluta ostata kertoa minusta.

2 kommenttia:

  1. Itsestä tuntuvat pienet ja vähäpätöiset asiat voivat tuntua toisesta hyvin suurilta.
    Ja vaikkei ne suurilta tuntuisikaan, ne voi silti olla tärkeitä. Ihmissuhteiden kaunein asia on jakaminen,mistä voisimme oppia enemmän kuin toinen toistemme kokemuksista, ajatuksista ja arvomaailmoista?
    Avaa rohkeasti suusi, sinun sielunmaailmasi on aivan takuuvarmasti ääneen puhumisen arvoinen.
    Yhtä arvokas, kuin jokaisen ystäväsi ja läheisesi, joka kertoi, tuli kuulluksi, ymmärretyksi ja sai jakaa.
    Hyvää alkanutta vuotta ja rohkeutta olla sitä mitä olet, kaikkineen. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja samoin, hyvää alkanutta vuotta myös sinulle Toivotelakka.
    Noinhan se on, ainakin kun itse ajattelee. Niin toisen kertomat pienet ja suuret asiat ovat tärkeitä ja jakamisen arvoisia. Joten hölmöähän se on jotenkin ajatella etteivätkö minunkin asiani ole jakamisen arvoisia. Joten tätä opetellessa :)

    VastaaPoista