Ja senpä takia makailen sängylläni yksin, tyynyä halaten. Katson Avaraa luontoa ja toivon, että minun ei aina tarvitsisi tehdä tätä yksin.. Että joku joskus jakaisi tämän hetken minun kanssani. Kietoutuisi minuun, painaisi leukansa päälakeeni ja silittäisi samalla käsivarttani ja katsoisi tuota telkkaria kanssani, jonka nyt avasin, ehkä ekaa kertaa sitten tammikuun.
Hmm..Joo, minulla on ollut tänään vapaa-päivä. Päivä jona en ole tehnyt mitään työhön tai kouluun liittymää. Tämä on ollut kovin poikkeuksellista, koska en melkein muista sellaista hetkeä olleen sitten uuden vuoden jälkeen. No mutta, tänään siis olen joogannut, lukenut hömppäkirjoja (niissä ne miehet aina kietoutuvat naisiinsa :), kuunnellut musiikkia ja ollut vain. Ja tätä olen kaivannutkin, aikaa vain minulle ja olemiselle.
Mutta tuosta sitä saa mitä tilaa. Siis kun mietin sitä, että olen yksin. Niin no, onko se ihme nyt sitten. Annoin pakit yhdellekin, jopa ehkä varteenotettavallekin miehelle. Koska ei minusta ole tapailemaan ketään tämän kiireen keskellä. Mitä järkeä on aloittaa mitään, jos sinun pitää kalenterista katsoa, että jahas. No voidaan kuule nähdä kahden viikon päästä klo 13-17 välisenä aikana tai sitten minä päivänä vain klo 22-24 välisenä aikana. Mutta mitä luultavammin olen silloin kuoleman väsynyt. Että ei minulla ole sinulle aikaa eikä energiaa nyt. Ja mitä ilmeisemmin ei edes tarpeeksi mielenkiintoa, että järjestäisin sitä aikaa, kai.
Onneksi olen luvannut nousta tästä aikatauluttamis suosta muutaman kuukauden sisällä ja samalla myös aloittaa uudelleen sosiaalisen elämäni. Ensi kuulle on jo tyttöjen kanssa sovittu humputtelua ulkomailla ja sitten pitkää lomaa rakkaiden parissa siellä missä aurinko paistaa hangilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti