Se on ehkä elämäni haasteellisin aika ollut aina, klo 8. Aamuisin vähän vihaan sitä, koska kello kahdeksaan pitää nousta ylös niin aikaisin, jotta ehtisi oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja minä en ole aamuihmisiä ollenkaan. Iltaisin taas olen jo tuohon aikaan nykyisin niin väsynyt, että koti ja oma sänky ovat vain mielessä.
Tänäänkin, sunnuntaina heräsin klo 8, koska piti lähteä töihin. Viikonlopputyöt muutenkin pitäisi lailla kieltää, mutta toisaalta, jonkun nekin on tehtävä, että maailman pyörisi oikein. Ja miksipä sen tekijä en joskus olisi minä. Töissä ainakin on rauhallista, tänäänkin olin ihan yksin.
Iltaisin klo 8 minulta joko loppuvat työt iltavuorosta, tai sitten istun silloin vielä koululla oppimassa jotain uutta, paukuttamassa tiedonjyviä päähäni.
Mutta on jotain hienoakin kuitenkin klo 8.ssa. Ne aamut, kun olen kotikotona käymässä. Siellä kun herää klo 8 aamulla, tassuttelee villasukissa kahvin tuoksuiseen keittiöön, jossa isä istuu pöydän ääressä ja odottaa meitä muita herääväksi. Hän keittää aina aamuisin teetä myös meille lapsille valmiiksi. Parasta on katsella isoista keittiön ikkunoista vaalenevaa aamua, juoda teetä ja jutella isän kanssa kaikesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti