Ajattelin vain, huomasin, pilvetkin tänään juoksevat tuhatta ja sataa. Tummat pilvet joissa on vaaleita pilkkuja. Ihan kuin ne ajatuksetkin. Ja sade, se puhdistaa maailmaa. Raikastaa ja rauhoittaa. Minua.

Pennin ajatuksia

Kasassa on satoja euroja, näiden ajatusten kanssa.
Viikonloppuna on paljon nähty ja kuultu. Musiikki on ihana asia. Se fiilis mitä siitä tulee. Välillä itkettää ja välillä naurattaa.
Ja voi pojat ja tytöt. Kaunis mies. Sen näin, ihastuin. Ihastuminen on vain niin jotain ihanaa. Se kuplinta minussa, värähtely sydämessä ja se toivo. Se herää aina. Mitään ei kylläkään tapahdu, ikinä.
Eksyin reissullani kuppilaan, minä yksin, paikka täynnä miehiä ja jalkapalloa. No kokemus se oli sekin. Kävelin yöllä yksin kotiin, oli kylmää, oli rakot jaloissa, korot, ne tappavat jalkani aina joskus, mutta silti nauroin. Se mies kameran kanssa, yöllä, kuvasi liikennemerkkiä. Jotain se siinä näki, mitä minä en. Ja silti vain hymyilin.

Tänään mietin yhtä. Mikä on, kun toisen kanssa juttu luistaa, no kaikki luistaa, niin hyvin kuin vai voi. Mutta ikinä, se ei voisi olla poikaystävä. Sanoinkin sen tänään. Kummatkin mietti hiljaa, miksi. Vastausta ei osattu antaa, mutta silti olen iloinen hänestä. Minä en halua häntä siksi, hän ei halua minua siksi ja kumpikin on tyytyväisiä, eikö se riitä.

Tähän jäin kiinni, tuntui liian tutulta.
  "aamu kuuta väijyy, lumous kohta särkyy, hyvin näyttelet sen ettet tahtois enempää. Ei kukaan muu,ei kukaan muu oo kanssasi kauniimmin, ei kukaan muu,ei kukaan muu oo mitä toivoisit."

Hienoja naisia

Minä tahtoisin olla sellainen hieno nainen, joka istuu ratikassa työpäivän jälkeen selkä suorana, meikki edelleen täydellisenä kasvoilla, housupuku rypyttömänä, korkea korot jaloissa ja hiukset ojennuksessa. Tänään katselin ratikassa sellaisia naisia ja toivoin olevani samanlainen, hieno nainen.
Ikkunasta vain heijastui homsantuuteli, jonka hiukset tuuli oli puhaltanut sekaisin, posket olivat punaiset juoksemisesta, sen ratikan perässä, mutta sainpas sen kiinni. farkut jalassa ja puserokin vähän ryppyinen.
Ei minusta koskaan sellaista tule, olen liian epätäydellinen, liian luonnollinen ja liian mukavuuden haluinen. Rakastan mukavia asuja ja melkeinpä meikitöntä ihoa. Huulikiilto, hymy ja hiukset takussa. Sellainen tyttö minä olen. Vaikka haluankin olla hieno nainen, edes joskus.

Kahvin tuoksua

Puhkuisiko joku minulle nyt energiaa, vielä olisi muutama hetki, kun pitäisi jaksaa opiskelureippailla. Tenttejä siellä, tenttejä täällä. Tänäänkin yksi, huomenna lisää. Kahvia, jota en edes juo, mutta se tuoksu. Siitä on yöt tehty tällä viikolla.
Kokki kolmonenkin asui tänään täällä, loihti ruokaa väsyneelle. Se olinkin minä itse. Tiskipojan tarvitsisin. Miten voikaan pienestä ruuasta tulla niin suuri määrä likaa.
Jos jaksaa olla reipas koko viikon, saa loppu viikosta palkintoja. Eikö vain. Lupaan itselleni musiikkia ja hyvää seuraa. Lupaan metsäretkiä ja auringonsäikeitä.
Ja lupaan hymyillä kun tulet vastaan.

Hyviä ihmisiä

Ystävälliset sielut ovat parhautta. Yksi auttaa sinua kun et osaa, opettaa, neuvoo ja tekee kanssasi kärsivällisesti. Toinen pyytää sinut yökylään, kuuntelee, viettää aikaa kanssasi ja tekee sinulle aamiaisen.
Silloin kuin kaikki, hengittäminenkin tuntuu kovin pahalta, hyvät ihmiset ovat parhautta. Kun kävelin tuolta puiston läpi kotiin reissuiltani, ajattelin että jaksan taas paljon. Ei minun sydämeni pysähdy siihen, ettei sitä kukaan rakasta sillä tavalla kuin tahtoisin. Se sykkii kaikille rakkailleni kuitenkin, sillä toisella rakkaudella, sekin riittää pitämään minua elossa.
Kävelin sen puiston läpi, siellä poika koppasi syliinsä tytön, kaatuivat nurmikolle, nauroivat. Ei tuntunut pahalta. Ajattelin ystävääni, joka katseli illalla kanssani elokuvaa, mille molemmat nauroimme vedet silmissä. Se parantaa haavoja. Hymyilin kun mietin auttajaani, joka epätoivoisesti hakkasi otsaani kirjaan, jotta tieto menisi sinne. Tosin, hän myös väänsi minulle monia kaavoja rautalangasta, ja minä ymmärsin. Ja minä, minä kiitin heitä, vein jäätelöäkin.

Siinä se seisoi..

Ja pieni osa kevään, tulevan kesän hengestä henkäisi. Näin ainakin aurinkoa, jotain väriä elämässä. Se seisoi edessäni kaupassa, oli huikean pitkä, vaalea. Hirvittävän tuima katse ja sitten se hymyili. Hyvänen aika, ehkä herään vielä eloon.
Tuntui, että se oli kaksi kertaa minua pidempi, edes varvistelu ei auttanut. Hymyilin. Ihminen ajattelee kummallisuuksia keskellä kauppajonoa. Mietin miten joku on niin korkea ja joku niin matala. Ja kuinka veikeän oloista on pitkä ja pätkä.
Ajattelin, että jos uskaltaisin sanoa hei..mutta tänään ei ollut vielä sen aika.

Mörrimöykky tanssii ja ruokopilli soi..

Että harmaudesta pääsee suuntaan mörrimöykky ja raivoava meri, ei helpota hymyn löytämistä. Kävelevä aikapommi, voi räjähtää milloin vain, se täällä tallustaa, varokaa sitä.
Hymyile, saat ihan varmasti takaisin äkäisen mulkaisun. Minulla on paha päivä. Minua vihastuttaa, pieni maailmaisuus, piittaamattomuus. Se, että ystävät ovat jälleen kaukana. Että minun aurinkoa arkeen tuovat ihmiset katosivat sieltä missä heidän pitäisi olla.
Minua vihastuttaa, että en osaa sanoa ei,  että olen saamaton joskus ja että minulla on niiskutustauti.
Eniten maailmassa ärsyttää se ettei kukaan ole täällä riitelemässä minun kanssani, mitä se auttaa yksin puhista. PAH!
Vihastuttaa minua sekin, ettei kukaan ota minua kainaloon ja sano, puhise vain, se helpottaa ja huomenna on jo kirkkaampaa...