maanantai 11. heinäkuuta 2011

Reset unit

Mitä se on kun tyttöä vain väsyttää, hän löhöilee lattialla ja katselee kaaosta ympärillään. Kuka pelastaisi minut tästä. Puhtaita ja likaisia vaateröykkiöitä siellä täällä. Pölyä, pölyä, pölyä. Matkalaukku ammottaa keskellä eteistä ja odottaa, kaivaa kuoppaansa ja kuiskii, joko, joko mennään. Minä en jaksa. Töissä pitää vielä hieman olla virkeä, pitää olla ahkera ja hymyillä. Tänään kehuin työmiehiä, ovathan he kultaisia. Söin pussillisen matkakarkkeja, niin, nehän pitäisi syödä matkalla mutta minulla halutti ne syödä nyt. Ei ehkä olisi pitänyt, nyt on hieman paha olo. Mutta mitäpä minä siitä välittäisin.
Tässä kun makaa ja miettii kaikenlaista, tulipa mieleen se, että mitä te miehet saatte siitä, että teette ohareita. Ja kyllä, yleistän tämän nyt kaikkiin miehiin, ihan vain siksi, että harmittaa.  Tulipa sekin vaihteeksi koettua viikonloppuna. Siellä istua kökötin, auringossa ja odottelin aikani, kunnes lakkasin odottamasta, totesin vain, ei enää kannata. Ilmoittaahan ei voi jos ei kiinnosta tai ehdi tai jotain. No ei minuakaan enää kiinnosta.
Leffassa käyminen yksin on parhautta. Se Thor, komeaa, räiskyvää, hyvää ja pahaa. Minun vieressä istui solmussa, todella pitkäraajainen mies. Se ei ehkä pitänyt elokuvasta. Ainakin se tutki puhelintaan usein. Ja oli solmussa, kädet ja jalat ylsi joka puolelle, ainakin minusta tuntui siltä. Polvet hipoi taivaita ja minun pieniä jalkojani. Edessä istui isopäinen mies, joka söi kaiken tekstin, mutta mitäpä siitä. Minä istuin ja katselin sitä näyttelijää.
Ja sitten minä vain resetoin ja resetoin, tuntuu että tämänkin yksikön kun saisi resetoida, se voisi nähdä jotain uutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti