maanantai 4. heinäkuuta 2011

Niinhän se on että elämä on juuri niin kaunis kun sinä sen näet.

Poika makoili kalliolla, nautti auringosta, antoi ihon imeä merestä suolaveden pisaroita, jotka aallot heitteli päällensä. Hiuksen olivat hieman ylipitkät, tuuli juoksutti sormiaan niissä. Katselin ylempää kiviltä ja ihailin kaunista merta. Ystäväni puheli elämästä ja onnesta, mitä hänellä on. Minä söin mustia karkkeja ja mietin elämää. Miten rakkaus on elämän suola ja sokeri, vähän niinkuin ne pahat mustat karkit, joista minä pidän kuitenkin. Nojasin leukaani polviin ja kuuntelin, ääniä, ystäväni ääntä, lokin kirkunaa, meren kohinaa ja sitä miten kauniilta kuulosti ranska kun se soljui pojan huulilta.
Nautin auringon kuumuudesta, siitä miten se kuumensi minutkin samalla. Nautin juttelusta parhaani kanssa. Kaunista on jakaa hyviä hetkiä ihanan ihmisen seurassa. Nauroin pojan kauniille hymylle kun hän katseli takaisin. Nauroin kun hän veti kastuneet farkkunsa päällensä ja irvisteli elämälle.
Kuuman päivän nautintoja ovat kylmät juomat, terassit, ystävät, pojat ja paistava aurinko. Minä nautin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti