Maailma on joskus epäreilu paikka. Tuntuu, että se kaatuu niskaan juuri nyt. Tiedän, minun murhe on maailmassa pientä. Mutta silti se olen minä, joka täällä istun kyyneleiden valuessa poskelleni. Minulla on vain paha olla nyt.
Se ei riitä, että yritän parhaani. Eikä se riitä, etten toivo kenellekään pahaa. Tuntuu ettei mikään enää riitä. Aina on olemassa se, joka osaa vääntää veistä minun haavassani, saada minut itkemään. Tuntemaan oloni pahaksi, petetyksi, pettyneeksi. Eihän minun hyvä oloni voi olla keltään pois, eihän. Eihän kenenkään onnellisuuskaan ole minulta pois. En voi ymmärtää, miten minun hymy voi olla toiselta poissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti