tiistai 23. heinäkuuta 2013

Reissussa rähjääntyy. Reissussa on onnellinen.
Rantasaunan portailla istuessa, juoden valkoviiniä pullosta ja katsellen tyyntä järveä. Sitä onnea oli hetkessä. Ikäväkin tuli, mutta ikävähän vain tarkoittaa, että edes tuntee jotain.
Hyvän ystävän seurassa, teetä tarjolla. Voi puhua toiselle kaiken, keskellä metsää. Naamioimme sen marjojen poiminnaksi, oikeasti istuimme mättäällä, puhuimme ja söimme suklaata. Rakkaus on vaikea asia ja katoavaista.
On hyvä käydä ihmisten luona, joille kelpaa. Kotiin tulin, odotti minua taas viesti. Et kelpaa. Miksi edes yritän kelvata, kun kerran en.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Että minun on ikävä, kummallinen ikävä. En tiedä mitä sekin tarkoittaa, mutta tahtoisin sen nukkuvan vieressäni nyt. Nyt kun se on mahdotonta. 
Haluaisin herätä yöllä siihen ahdistukseen, että joku hengittää minun kanssani samaan tahtiin ja joku nukkuu minussa kiinni. Ja ahdistua siitä, että mitä jos kukaan ei enää koskaan tunnu yhtä hyvältä siinä vieressä.
Ja haluaisin herätä aamulla siihen, että joku etsii minua viereltään, että joku vetää minut kainaloonsa ja sanoo, että minun vieressä on hyvä nukkua ja painaa suukon otsalleni. 

Enkä minä tiedä, onko tämä nyt sitten painajaista vai hyvää unta. Mutta joskus se on unelmaa.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013


Ajattelin, ettei tämä voi vain mennä näin,  että viikonloput hillun onnessani ja viikot raivoa ja ryömin epätoivon ojissa, koska kaikki on sekaisin.  Minä joka en sano mitään, päätin sanoa. Päätin sanoa paljon ja kysyäkki. En tietenkään kaikkea, mutta paljon semmoista, mitä en vain ymmärrä.

Ja kaikki on jotenkin selkeää nyt, tiedän missä mennään. Ja se pirun hankala, omituinen ja kaikkea mahdollista kesämies tietää missä mennään.

Paitsi, että tottakai, silloin kun ahdistus on suurin, minä teen sen minkä ikinä osaan parhaiten. Karkaan hetkeksi pois. Taas lähden reissuun, yksin, nuolemaan haavojani. Otan kuitenkin sen aikalisän vaikka selkeämpää onkin.




sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Minä. Olen. Tässä.

Näetkö !

Et. Sitten en enää ole siinä.

Ymmärrätkö.

Minua ei enää ole. Sinulle.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Suloista ja katkeraa

Parit jotka istuvat kahvilassa vierekkäin. Varsinkin vanhemmat parit, sellaiset elämän jo rakastaneet, mutta vielä on jäljellä niin paljon.

Herätä siihen, että toinen pitää sinun kädestäsi kiinni.

Toisen huoli, osasiko laittaa aamuteehesi tarpeeksi maitoa.

Oltuasi toiselle ilkeä, toinen kuitenkin kysyy, oliko sinulla kivaa eilen.

Kauniit ja nuoret parit, jotka suutelevat ja halaavat hyvästeiksi pysäkeillä ja asemilla.

Se että toinen haluaa saattaa toisen töihin.

Kukkakaupan tyttö, jolla on aina kukkia, mutta kukaan ei koskaan tuo niitä hänelle.

Se että ystävät auttavat tietämättäänkin sinua. juuri kun sinulla on synkkä hetki, he haluavat raahata sinut mukanaan juhlimaan elämää.

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Hetken onnellisuutta, heräät aamulla kahvin tuoksuun, kurkkuleipä valmiiksi tehtynä kahvinkupin vieressä. Makaat sohvalla, kuuntelet musiikkia ja katselet hieman sateista mökkimaisemaa, on niin rauhallista. 
Paitsi minun sisälläni. Tiedän saaneeni siipeeni taas, sillä tavalla se sattuu. Lupasin olla ihastumatta, rakastamatta, haluamatta mitään, mutta silti syöksyin tunteeseen, vaikka kielsin kaiken ääneen ja uskoin siihen, hetken. Kukapa ei uskoisi hyvään, kun sinuun on kietoutunut aamuisin joku josta pidät, kukapa ei tahtoisi sitä lisää, koska se hetki tuntui hyvältä ja oikealta. Ja siltiki vaikka tiesin etten kelpaa, ajattelin tyhmyyttäni, ehkä kuitenkin. Mutta eihän koskaan ole olemassa mitään ehkä kuitenkin, on vain joko kyllä tai ei, ei muuta.

Täällä minä korjaan itseäni, ystäväni mökin sohvalla, rauhallisuuden tyys'sijassa. Minusta välitetään, vaikka en jaksa puhua kuin tyhjänpäiväisyyksiä ja olla. En vielä pysty kertomaan ja myöntämään kuinka sotkin itseni vaikka toisin väitin.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Jos lopettaisi olemasta onneton toisen suhteen ja nauttisi kaikesta muusta. Minä kun en voi toisen tunteille ja epävarmuudelle yhtään mitään. Jos ihminen etsii jotain minkä raameihin minä en mahdu, sitten se on niin. Vaikka se tekee minuun kipeää, mutta sellaistahan se on, kun jostakusta pitää vain liikaa. Mutta kun tuntee jotain, vaikkakin kipua, tietää että sitä elää kuitenkin.

Voisin kertoa sen sijaan, miksi tänään olin onnellinen. Koska on kesä, se on parasta aikaa, aurinko saa kaikesta kaunista. Tänään kylläkin pidin siitä kun vettä satoi, kaikki kastui, olin kuin uitettu koira. Ja eniten pidin siitä, kuin sain ison kauniin kupin, jonka nimi on piilopaikka. Se kuvasi minua ja tarpeitani juuri nyt. Istuin ikkunan ääressä, palelin ja join teetä, olin piilopaikassani.