Mietin tässä yksi päivä, että miksi lopetin. Pidin tästä, kun sain kirjoittaa. Toisaalta, lopettamisen aikaan olin niin täynnä ahdistusta näitä kirjaimia kohtaan.
Mietin uuttakin tarinaa, mutta miksi aloittaa uusi, kun on tavallaan jo olemassa yksi hyväkin. Mutta jos sanoi, että lopettaa, saako kaikki pyörtää ja jatkaa. Jatkaa nimenomaan, en toivottavasti enää ryve samoissa liemissä, missä meni koko tämän vuoden alku.
Ainakin olen monta asiaa saanut pois päiväjärjestyksestä, selvitettyä, jäsennettyä tämän lopettamisen aikana. Kolme vuotta kestänyt on/off/mikälie silloin tällöin suhde on saanut päätöksensä. Eikä se lopettaminen mitään helppoa ja kaunista ollut. Se piti työstää ja tehdä loppuun asti sellaisena kun se kokoajan olikin meillä, hyvänä ja pahana.
En voi kyllä hehkuttaa silläkään, että nyt olisi löytynyt rakkautta ja muuta ihanaa, hattaraa. Ei ole. mutta on löytynyt ihan hyvä fiilis. Arki toki puskee samanlailla kun ennenkin, välillä kovin väsyttäen, mutta toisaalta turvallisen arkisesti. Ja edelleenkin minä kaipaan kainaloa välillä, sitä että on ihastunut, jopa kai rakastunutkin. Eniten ehkä ajattelen, että joskus vielä tulee vastaan sellainen, jonka kanssa olisi pelkkää on-suhdetta, ei mitään säätämisiä enää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti