Jäätelökesä

Joskus tuntuu ettei tännekään ole mitään kirjoitettavaa tai sitten on, sellaista, minkä kuitenkin jätän kirjoittamatta. Kaikki elämässä menee yhtä vuoristorataa, ihastun sadan nopeuden vauhdilla, kerran päivässä. Ja samalla vihastun yhtä nopeasti. Samalla kuitenkin olen viilipytty. Minusta ei tarpeen tullen saa otetta mitenkään, kukaan ei näe sitä ihastumista, eikä vihastumistakaan.

Tässä on nyt ollut aikoja, jonka hyvinä hetkinä olen vakuutellut itselleni, että en tarvitse ketään, ja ei sellaista ihmistä tässä maailmassa olekaan, jota minä kestäisin ja joka kestäisi minua. No, on tässä, on sellaisia, ainakin, joita voisin kestää. Niinä hyvinä hetkinä olen ollut onnellinen, ystävistä, perheestä ja siitä, että pärjään näinkin. Yksin. En tarvitse ketään täyttämään tyhjyyttä. Minä olen kuitenkin loppujen lopuksi niin suuri, että täytän itseni ajoittain hyvinkin.

Sitten niinä huonoina hetkinä, silloin itku on ollut herkässä ja usko itseeni jossain pohjamudissa. Maailman ainoa ajatus, etten minä kelpaa, eikä minusta ole mihinkään. Joskus kun olen saanut oven kiinni selkäni takana, olen lysähtänyt sen eteen vain itkemään, olemaan huono. Mutta aina siitä on noustu. Yksin tai ystävän kanssa, joka on tarpeen tullen kertonut, kuinka hyvä olenkaan, vaikka oma usko on hukassa ollut.

Nyt on sitten se kesä jota odotin kun hullu puuroa. Ja mikään ei muuttunut. Eikä mitään tapahtunut. Ei minulla mitään erikoisia odotuksia ollut, mutta jotain, aurinkoisempaa kaiken ajattelin olevan mutta edelleen ryven ajoittain omissani mudissani. Ajoittain hymyilen kun aurinko. Työt menevät samaa rataa, opiskelusta sentään hengähdän. Kavereita tapaan enemmän sentään ja reissaan sinne tänne, niinä vapaahetkinä mitä on. Yritän hymyillä, olla tyytyväinen, mutta pieni piru minussa kuitenkin asuu ja kysyy aina välillä että, riitätkö muka, riitätkö. Ja minä riitä. 

Heitän nyt kaikki odotukset mistään hyvästä tai pahasta, riittämisestä tai riittämättömyydestä romukoppaan. Minä vain olen ja otan hetken kerrallaan, elämä näyttää mihin mennään tai mennäänkö yhtään mihinkään. Ja jos minusta tuntuu, että minun pitää tehdä jotain, kertoa jotain, teen senkin kun aika on täysi sille.

Ja mitä siitä siitä jos minulla ei ole ketään murua, jonka kanssa kävellä käsi kädessä. Pussailla sateessa. Istua kallioilla ja juoda sangriaa tai käydä hulluttelemassa huvipuistossa. Ei elämä yksin ole hassumpaa  kutenkaan, eikä vähempää. Minä nautin kuitenkin kesästä, jäätelökesästä, ystävistä ja komeista pojista, joita sentään voin katsella kun kävelevät vastaan kadulla.