Minä haaveilen täällä olosta, mutta erilaisesta. Lomalla on hyvä olla, hotellissa makoillen, nyt. Kaveri sekoaa jalkapallosta ja minä muuten vain, omista mietteistä ja halusta johonkin muuhun.
En haluaisi lähteä takaisin. Ystäväni juuri selitti paluusta, arjesta ja ihanista rutiineista, joita hän jo kaipaa. Minä janoan seikkailua ja ihmisiä. Voisin jäädä tänne, nauttia ja olla. Opin jo olemaan täällä hetken ja haluan tätä lisää.
Tahtoisin kesästä paljon, mutta en tiedä saanko mitään. Tai että onko sillä edes väliä. Meneehän elämä eteenpäin näinkin. Ja mitä jos odottaa jotain, haaveilee ja mikään ei sitten onnistu. Olisiko vain parempi olla ja edetä, odottamatta mitään.
Miksi kaiken kivan ja hyvän keskelle iskee aina se haikeus ja pieni paniikki palaamisesta arkeen, omaan elämään. Miten se voi olla vaikeaa, vaikka siellä kotonakin on hyvä olla, minä en taas tahdo sinne. Täällä maailmalla tuntuu hengittäminen helpommalta. Ehkä itsensä pakoileminen on helpompaa kun on muualla, ei tarvitse kompuroida omissa mietteissä.
Täällä on helpompi ja kauniimpi hymyillä.
Taidan hylätä tuon ystäväni tänäkin iltana ja lähteä tuonne jonnekin, seikkailemaan, vielä viimeisen kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti