sitä saa mitä tilaa

Ja senpä takia makailen sängylläni yksin, tyynyä halaten. Katson Avaraa luontoa ja toivon, että minun ei aina tarvitsisi tehdä tätä yksin.. Että joku joskus jakaisi tämän hetken minun kanssani. Kietoutuisi minuun, painaisi leukansa päälakeeni ja silittäisi samalla käsivarttani ja katsoisi tuota telkkaria kanssani, jonka nyt avasin, ehkä ekaa kertaa sitten tammikuun.

Hmm..Joo, minulla on ollut tänään vapaa-päivä. Päivä jona en ole tehnyt mitään työhön tai kouluun liittymää. Tämä on ollut kovin poikkeuksellista, koska en melkein muista sellaista hetkeä olleen sitten uuden vuoden jälkeen. No mutta, tänään siis olen joogannut, lukenut hömppäkirjoja (niissä ne miehet aina kietoutuvat naisiinsa :), kuunnellut musiikkia ja ollut vain. Ja tätä olen kaivannutkin, aikaa vain minulle ja olemiselle.

Mutta tuosta sitä saa mitä tilaa. Siis kun mietin sitä, että olen yksin. Niin no, onko se ihme nyt sitten. Annoin pakit yhdellekin, jopa ehkä varteenotettavallekin miehelle. Koska ei minusta ole tapailemaan ketään tämän kiireen keskellä. Mitä järkeä on aloittaa mitään, jos sinun pitää kalenterista katsoa, että jahas. No voidaan kuule nähdä kahden viikon päästä klo 13-17 välisenä aikana tai sitten minä päivänä vain klo 22-24 välisenä aikana. Mutta mitä luultavammin olen silloin kuoleman väsynyt. Että ei minulla ole sinulle aikaa eikä energiaa nyt. Ja mitä ilmeisemmin ei edes tarpeeksi mielenkiintoa, että järjestäisin sitä aikaa, kai.

Onneksi olen luvannut nousta tästä aikatauluttamis suosta muutaman kuukauden sisällä ja samalla myös aloittaa uudelleen sosiaalisen elämäni. Ensi kuulle on jo tyttöjen kanssa sovittu humputtelua ulkomailla ja sitten pitkää lomaa rakkaiden parissa siellä missä aurinko paistaa hangilla.

Huonon ihmisen viikonloppu

Seisoin ikkunan takana ja huusin. Mies kohotteli käsiään, eikä ymmärtänyt. Seinässä reikä, eikä hän ymmärrä. Minua hermostutti, mutta ei se mitään auttanut. Nyt minulla on teipattu seinä, reikää on enää vähän jäljellä. Ja minä en jaksa välittää.

Seisoin sen samaisen ikkunan ääressä ja kuuntelin puhelimessa poikaa. Hän rakastaa ja minun mahani on kipeä kun hän niin tekee. Hän kysyy, mitä ajattelen. Ja minä ajattelen, ajattelen jotakuta muuta joka voisi olla rakas. Ajattelen aikaa jolloin olisin ollut rakastanut. Ajattelen pakkasta. Ajattelen jäätymistä ja sitä, että mitä tähän pitäisi sanoa. Enkä minä sano mitään.

Seisoin elokuvateatterin aulassa toisen pojan kanssa ja ihmettelin mitä teen siellä. Minä en olisi jaksanut kuunnella enää yhtäkään epäonnistunutta pokausjuttua, enää yhtään huono hetkeä ja ikävää. Minulla itselläni ne ovat nyt kaikki, eikä kukaan kuuntele sitä. Enkä minä jaksaisi olla kenenkään hyvä ihminen juuri nyt.

Tuntuu että tämä maailman on nyt täynnä sydämiä, rakkautta, ihmisiä jotka pitävät toisiaan kädestä kiinni, suukottelevat ja ovat lähellä toisiaan. Minä vain en nyt jaksaisi yhtään tuollaista. Ei, en sano, että kaikkien pitäisi lopettaa rakastamasta. Ei kenenkään rakkaus ole minulta poissa. Minä en vain jaksa sitä nyt.

Ja kun minä en nyt jakaisi mitään tai ketään, tuntuu kuin olisin huono ihminen. Tietenkin minun pitää jaksaa. Olla ystävän olkapää, ymmärtää sitä rakkautta ja jopa remonttimiestäkin. Mutta kun ainoa asia mitä haluaisin tehdä, on mennä istumaan pöydän alle ja mököttää vähän, koko maailmalle.