Jos nenänpääkin on kurainen ja punainen, on ulkona oltu päivä tolkulla, yöhön asti välillä. Tarvitaan kurahousuja, mielellään koko tytön suojaavaa asua, jossa ehkä se nenänpää vain näkyy. Meno on ollut vauhdikasta, villiäkin. Olen siis saapunut paikkaan, missä saan hetken hengähtää normi töistäni. Täällä tehdään lihasvoimilla hommia, ollaan ulkona, paljon. Muutaman päivän olen jo siis tuolla ulkona hytissyt välillä, kun vettä satelee, sonta lentää ja elämä hymyilee. Ja kumppareiden veden pitävyys on testattu peikonpoikasen kanssa, joka ikinen lätäkkö ollaan käyty kurpomassa.
Eilen yöllä kun ajeltiin kotiin reissulta, maa oli kostea, vähän jo viileä ja musta. Väsytti kovasti. Taivas oli pilviä täynnä, mutta keltaisenoranssi kuutamon sirppi jaksoi kurkistella repaleisten pilven läpi. Samoin kun tähdet, nekin loistelivat sieltä täältä. Täällä näkee taivaan aina niin kauniisti. Kuski jaksoi jopa kerran pysähtyä, jotta sain käydä kiikarilla katsomassa yhtä taivaan romua, oliko siinä punaista vai tekikö vain silmäni tepposet.
Yöllä kun tyhjennettiin auto, nojasin väsynyttä olemustani aitaan. Mietin miten yksin minä olen. Tai enhän minä yksin ole ollut päiväkausiin. Mutta tarkoitan sitä yksinäisyyttä, kun ei ole ketään kelle soittaa ja sanoa keskellä yötä, että pidän sinusta ihan hillittömästi. Tai että siellä ulkona olisi ollut joku, joka olisi nojannut siihen aitaan kanssani ja yhdessä olisimme sen raahanneet kiinni. No onneksi olen voimakas tyttö, yksi aitakaan kahta kaipaa.
Näin pitkästä aikaan erästä poikaa, hän on parhaita tyyppejä minun elämässäni. Oli mukana jutella, mukava nähdä, makoilla siinä kämpän ritsillä yhdessä ja olla, tietää, että on olemassa edes joku, joka pitää minusta. Luin hänen siirappisia viestejä. Vaikka sanoinkin, että niiden tahmeuden takia, jumiuduin kokonaan ja minua ällötti. Haluan minäkin silti sellaisia, edes kerran elämässäni. Siltä ihmiseltä, jonka voisin esitellä hänellekin.
Mutta mietin vain, että kuka oikeasti haluaisi seisoa kanssani yössä, palella. Kuunnella väsynyttä kärtyilyä. Halata. Yrittää ymmärtää minua ja vastata niihin typeriin puheluihin kun soitan, yöllä.
Aina välillä se yksinolon ikävyys iskee päälle. Sitä voi olla yksinäinen, vaikka ympärillä olisi laumoittain niitä itselle läheisiä ja tärkeitä ihmisiä.
VastaaPoistaKyllä niitä ihmisiä on, jotka pitävät sinusta, pitävät minusta sillä erityisellä tavalla, mutta ehkä emme ole heihin vielä tutustuneet. Onpahan jotakin hyvää edessäpäin... :D
Niinhän se tekee, se iskee juuri silloin kun tuntuu että asiat ois hyvinkin. Mutta ehkä se onkin siinä, että kun näkee toisten tyytyväisyyttä ja onnea, ja vaikka onkin niistä iloinen, oma yksinolo vain maksimoituu.
VastaaPoistaJa tiedänhän minä että, monikin pitää, ja ehkä joku sellainenkin sitten, jossakin on joka pitää minusta, mutta kun ei se silloin yöllä yksin lämmittänyt. Odotellaan sitä hyvää sitten, kyllä se eteen ilmestyy vielä :)