Mitä jos ei tiedä mitä haluaa

tai haluaakin kaikki. Ja jos on tyytyväinen tähän elämään nyt just, vaikka ei mistään mitään tiedäkään ja vaikka mitään ei juuri nyt tässä olisikaan.

Tätä leijumista on ollut kohta kuukauden tässä ja mitään ei tapahdu. Eikä se tietenkään haittaakaan. Pääasiahan on, että on hyvä olla. Vaikkakin tulee ajoittain niitä synkkiäkin hetkiä, jolloin miettii, että hittojen hitto. Että eikö tosiaan ketään ole minulle tarkoitettu. Enkä jaksaisi yhtään enää odottaa, haluan jotain tapahtuvan nyt, heti.

Viime yönä jokin taas valvotti minua. Joten kun en muuta keksinyt ketä häiritä typerillä jutuillani, yöllä. Katselin leffaa. Siinäkin rakkaus otti ja petti. Istuin sitten keskellä sänkyä, peittojen alla, katselin elokuvaa ja olin pettynyt kaikkiin maailman miehiin, heidän saamattomuuteen ja typeryyteen. Syyttelin heitä hetkisen kaikista maailman ongelmista, siihen olinkin aamuyöllä nukahtanutkin. Aamulla silmät sikkuralla minua nauratti ja väsytti.

Aatonaattona

Tavarat on pakattu. Kiireinen ja ihmistäyteinen viikko vietetty. Huomenna aamusta matka kotikotiin, sinne missä kaikki rakkaat jo ovat. Lahjat hankittu, pakattukin.  Hyvä mieli, hymy on edelleenkin läsnä. Jotenkin olen hyvilläni ja rauhassa, vaikka luulenkin ettei se yksi pieni joululahja toive toteudu. Ei se haittaa. Joskus myöhemmin sitten, on kumminkin tunne hyvästä olemassa. Minä uskon ja toivon niin.


Minä toivon rakkautta sinulle ja minulle, ihan kaikille.
Toivon kauneimpia ja parhaimpia lahjoja joka ikiselle.
Rauhaa ja hälinää, hyviä hetkiä.
Kaunista joulua!

sokeria suolalla, niinhän se vain menee..

Voiko enää hyvempi olo olla. Tyttö joka istuu ikkuna ääressä, juo pahvikupista aamulenkillä haettua kahvia, syö mandariinia ja miettii elämän hyviä asioita. Kuten joulua, sitä, että näen kohta rakkaat. Kuten sitä, ettei niitä kaikkia lahjoja ole vieläkään hankittu, mutta ei se haittaa. Sitä, että kohta pitäisi lähteä tenttiin, jonka tiedän selvittäväni hyvin. Sitä, että tässä maailmassa on paljon, paljon hyviä ihmisiä, sellaisia jotka saavat minut nauramaan ja hymyilemään. Sitä, että minä olen nukkunut, nukkunut kerrankin monta yötä hyvin ja pitkään. Sitä, että minä hymyilen ja en oikeastaan kenenkään toisen takia, vaan ihan itseni.

Ja nyt se sama tyttö istuu illalla saman ikkunan ääressä, kuuntelee musiikkia ja mieltä vaivaa pieni huoli toisesta.

Kunnon kaveri

Kerran yksi mies sanoi, että olen kunnon kaveri. Enkä minä halunnut olla.

Kunnon kaverina käskin tänään ystäväistäni ottamaan itseään niskasta kiinni ja laittamaan viestiä sille tytölle, jonka oli tavannut pari iltaa sitten junassa. Koska sitten on turha itkeä, ettei mitään tapahdu, jos ei mitään tee.

Kunnon kaverina kerroin myös toiselle ystäväiselle, että hänen suhteensa on omituinen, mutta jos hänelle se sopii, mikäs siinä. Toki tiedän etten minä ole mikään suhde-expertti, mutta minua huolestuttaa hänen sydämensä.

Kunnon kaverina tarjosin tänään kaveripojalle kunnon pläjäyksen omituista elokuvaa ja krapulapitsaa. Paasasin viinan vaaroista ja nauroin hänen hölmöilyille.

Kunnon kaverina lupasin parhaan ystäväni tehdä, niinkuin hänen on hyvä tehdä. Minä en ainakaan moralisoi. Toivon hänelle vain parasta ikinä. Kun tämä elämä ei niin helppoa ole koskaan.

Ja vaikka siellä pysäkillä seisoessani, kiroillessani sitä kunnon kaveria. Mietin, että olenhan minä, jos en muuta niin ainakin se, kunnon kaveri.

hyvä olo

Liekö tämä joku tarttuva kansantauti, mutta minuakin vaivaa järjetön kiire, väsymys ja hyvä olo. Tuntuu, että ihan kaikki kasaantuu nyt tähän pariin viikkoon, enkä henno oikein mitään jättää pois. Siis tarkoitan lähinnä ihmisiä. Työt on tottakai hoidettava ja opiskelu. Kummassakin on nyt juuri härdelli päällä, ainakin tuntuu siltä.
Mutta ihmisistä, kovin moni ihana on ottanut yhteyttä ja ehdotellu näkemisiä, enkä minä halua jättää niitä nyt väliin. En, vaikka kuinka väsyttää. Minusta tuntuu nyt jotenkin super sosiaaliselta. En tiedä johtuuko se tästä joulustakin, vai mistä. Mutta minä, maailman huonoin yhteydenpitäjä, olen viime päivinä ryhdistäytynyt. Ja mitä luultavammin, he, minun ihmiseni, ajattelevat, että tyttö on sekaisin.
Super puuskassani olen myös yrittänyt valmistautua tentteihin ja hoitanut jouluostoksia. Tentteihin valmistautuminen tarkoittaa kirjojen kanssa nukkumista. Tämä opiskelumetodi on otettu käyttöön jo teini-iässä, enkä voi sanoa, että tämä olisi se paras keino takoa päähän asiaa, mutta tällä mennään, edelleenkin.

Kiireistä, härdelleistä ja tulevista tenteistä huolimatta, minua hymyilyttää, on vain hyvä olo. Ja minä sain kukan, punaisen kukan, jolle riittää rakkaus ja muutama tippa vettä kerran viikossa. Jouluna minut kuulemma palkitaan kirkkaan punaisin suurin kukkasin, että eihän tässä voi kun rakastaa sitten.

vähän ehkä väsymystä ilmoilla

Ai miten niin tämä tyttö on väsynyt. Tulin just töistä kotiin ja menin hakemaan pyykit kuivurista. Siinä viikkaillessani tovin, aloin miettimään, että hmmmm..Asuuko mun kans joku mies, koska olin viikannut omaan koriini kasan miesten paitoja ja housuja.  Hmmmm. Joo, ei asu. Viikkasin sitten naapurinpojan vaatteet siinä sivussa kun omanikin. Vähänkö nauratti. Onneksi poikaakin nauratti.

Töissä sain armaat työtoverit vaikeroimaan tuskasta, koska lauloin koko päivän jotain biisiä, joka siis menee näin "Näiden tähtien alla, sua odottamalla, mä kulutan aikaani uskoen, että rakkaus on laava...tittidiii..." Yks työkavereista kävi kysyyn varovasti, että oonko rakastunut kun noin hempeitä laulan. No en ole, en edes ihastunut mutta huomennahan voin jo ollakin...

Jotenkin on ollut kuitenkin ihan hyvä fiilis koko päivän tänään. Vaikka ne muutamat kaverit ovat harmittavia. Ja olen jotenkin superväsynyt. Ja kaikki joululahjat on edelleen ostamatta, eikä sitä mun omaa joululahjatoivetta ole vissiin kuultu, paitsi että onhan tässä pari viikkoa aikaa vielä.

Jos on hyviä niin on ikäviäkin ihmisiä ympärilläsi

Joskus sitä miettii omaa luottamuspulaansa ihmisiin, että olenko välillä liian skeptinen ihmisten suhteen. Vaikka sitä kuitenkin haluaisi aina uskoa hyvään ja siihen, etteivät ihmiset tahtoisi tahallaan pahoittaa toisen mieltä, niin liian usein tulee vastaan niitä, jotka ovat pahoin aikein edessäsi. Haluaisin uskoa siihenkin, että jokainen arvostaisi toisen omaa, kunnioittaisi toista, toisen yksityisyyttä ja sitä ettei kaikkea halua jakaa kaikkien kanssa. Ei minulla ole mitään suuria salaisuuksia olemassa, mutta on vain muutamia asioita, kuten esim. tämä blogi, jonka haluan pitää vain itselläni ( ja siis blogin myös teillä tuntemattomilla). En siis ole valmis jakamaan tätä kenenkään muun kuin tuntemattomien kanssa. Pidän siitä, että voin kirjoittaa tunnoistani ns. anonyyminä. Vaikka en sano, ettenkö joskus jotain lähimpääni päästäisi näitäkin lukemaan. Kun ei täällä mitään salaisuuksia ole, omia mietintöjä, jotka ne lähimmät kyllä jo tietääkin.

Minun elämässäni on niitä todellisia ystäviä muutama, jotka suurin piirtein tietävät minusta kaiken. Ja joihin luotan kaiken keskellä eniten. Ja tietenkin perhe, heihin on täysi luottamus. He seisovat vieressäni ja takanani kaikessa ja minä heidän.

Ja sitten on niitä kavereita, jotka ovat hyviä ihmisiä. Jotka tosiaan toivovat minulle hyvää ja minä heille. Kunnioitus on molemmin puolista, vaikka en heitä ihan lähimpiini laskekaan. Ja eihän kaikkien tarvi ollakaan lähimpiä. Riittää, että hyviä tyyppejä on ympärilläsi kuitenkin. Viihdyn heidän kanssaan ja mitä todennäköisemmin he minun seurassani. Mutta heille en lähtisi ihan kaikissa asioissani avautumaan.

Mutta sitten ovat ne ihmiset, joita valitettavasti löytyy myös minun läheltäni. Joiden kanssa olen kaveri, mutta aina välillä mietin, että miksi. Koska tuntuu, että he haluavat vain pahaa. Nytkin valitettavasti taas huomasin, että hinnalla millä hyvänsä sinusta revitään kaikki irti. Sinua ei kunnioiteta, sinun asioitasi tongitaan ja mitä todennäköisemmin levitellään sitten eteenpäinkin. Ja missään tapauksessa sinulta ei kysytä suoraan, että onko asiat näin ja haittaako sinua, jos teen näin.
Minä en oikein ymmärrä, mitä ihminen saa siitä, että pitää tunkeutua ihmisen elämään, saada tietää asioista, jotka eivät heille kuuluu ja olla pahansuopaisia. Onko se kateutta vai mitä, sitä en tiedä. Mutta, sen voin sanoa, että minulle ei ole mitään sellaista, mistä kannattaa olla kateellinen ja mitä jokainen ei voisi itselleen saada. Minä olen ihan tavallinen tyttö, jota nyt harmittaa juuri ne muutama ihminen, jotka olen mennyt päästämään ihan liian lähelle. Joihin olen edes vähän luottanut ja luullut, että kunnioitus olisi molemmin puolista, mutta näin vain ei ollutkaan.
Joskus vain kannattaisi luottaa siihen tunteeseen mikä sanoo, ettei joku ole sinun ihminen, ei vaikka kuinka haluat hyvään uskoakkin.

Minne ne lumet menneet on

Hetken se näytti siltä, että se talvi olisi tullut tänne. Salaa minun matkani aikana. Lentokenttä oli ihan luminen. Taksimies vakuutti, että lunta oli ollut jo kaksi päivää. Että ehkä se tuli tänne pysyvästi. Ei tämän lapsen riemua kauan kestänyt. Vettä sataa ja on mustaa. Toki ei tämäkään minua haittaa. En jaksa säästä valittaa, sille kun ei voi mitään. Mutta silti, olen pieni talven tyttö ja rakasta talvea. Joten sitä odotan.

Oikeastaan olen juuri nyt tyytyväinen tähän hetkeen. Kupissani on teetä, kaveripoika oli leiponut minulle pussillisen pipareita, koska pidän niistä. Minusta on ihanaa kun ihmiset ovat niin ihania ympärilläni. Hän jopa oli ostanut muotit ihan sen takia, että leipoo minulle.  Minä itse rakastan ilahduttaa ystäviäni pienin teoin ja olen ihan ihastuksissani, kun joku tekee minullekin niin.

Toinen ystäväiseni linkitti minulle biisin, joka kuvaa outoja pieniäsuuria tyttöjä jotka pitävät talvesta.

Hyvää yötä ja huomenta

En tiedä mikä siinä on, mutta on jotenkin iltaisin tai no öisin mukavampaa mennä nukkumaan kun on jollekulle muulle ihmiselle toivottanut hyvää yötä ja joku on toivottanut sinulle. Tulee melkein tunne, että hei, en olekaan ihan yksin ja mieli on parempi. Harvoin tällaisella sinkulla on ketään siinä vieressä toivottamassa kauniita unia, mutta onneksi on olemassa niitä ystäviä ja läheisiä, jotka ovat joko puhelimen tai vaikka jonkun muun mesen, fb.n tai no minkä vaan kautta olemassa sinulle.
Ja mikä on mukavampaa kuin herätä siihen, että ystävä vaikka soittaa ja toivottaa hyvää huomenta ja sanoo, voitko siirtää nätin peppusi tänne alaovelle avaamaan oven. Se on sitä ystävyyttä, jolloin ei voi olla edes vihainen, että klo on just ennen kasia lauantaiaamuna, tekis mieli nukkua ja olokaan ei ole edellisillan juhlinnan jälkeen ehkä kaikkein mainioin. Mutta kaiken saa anteeki sillä, että tuo tullessaan suklaata ja vielä vie toisen syömäänkin.
Joskus nämä päivät vain ovat hyviä, vaikka välillä tuntuu, että mikään ei ikinä onnistu.

Ja koska huomenna saan siivet, olen fiilistellyt tätä päivää Amelie-leffan soundtrackilla.

En tiedä mistä johtuu, mutta tuntuu taas siltä kuin olisin menettänyt jonkun, jota en edes tiennyt olevan minussa. Tuntuu vain ihan kun joku palanen minusta olisi taas huokaissut syvään, kohauttanut hartoita ja antanut periksi. Periksi olla toivomatta mitään. Vaikka asiat ovat kuitenkin ihan hyvin.